Aussimies sai vankeutta karmivasta salitempusta – aiheutti kanssatreenaajalle kallonmurtuman

Shane William Ryan, 33, on saanut Australiassa 19 kuukautta vankeutta toisen kuntosalitreenaajan satuttamisesta.

Australialainen Ryan teki lokakuussa 2020 Roseberyssä kuntosalilla hyökkäyksen, joka tallentui valvontakameran kuviin. Toinen treenaaja oli tekemässä käsipainoilla penkkipunnerrusta, kun Ryan lähestyi häntä 20 kilon paino käsissään.

Ryan teeskenteli kompastuvansa ja syöksyi toista treenaajaa kohden iskien 20 kilon painon rajusti hänen kasvoilleen.

Toinen treenaaja kaatui lattialle ja jäi pitelemään veren peittämiä kasvojaan. Ryan puolestaan teeskenteli loukkaantuneensa ja hiiviskeli pois paikalta.

Hän jätti uhrin muutamaksi minuutiksi yksin, kunnes palasi soittamaan paikalle ambulanssin.

Uhri sai murtuman kalloonsa ja haavan silmäkulmaansa, ja hänen kasvonsa turposivat. Hänellä on myös ollut mielenterveysongelmia.

19 kuukauden vankeusrangaistuksen saanut Ryan väitti aluksi hyökkäyksensä olleen vahinko, mutta myönsi myöhemmin toimineensa tahallaan.

Tuomari John Burns huomautti, että uhri oli haavoittuvaisessa asemassa selällään painot käsissään eikä tällä ollut mitään syytä uskoa, että hänen kimppuunsa hyökättäisiin.

Lue myös:

    Uusimmat