Aurausauto runnoi autoa, jää raapi öljypohjan - kaupungille kymmeniä korvaushakemuksia

Auton helmaan on ilmestynyt talven aikana ikävä painauma. En muista kolaroineeni autoa minnekään. Useampaan otteeseen olen kuitenkin punnertanut autollani umpeen auratusta parkkipaikasta kaupungin keskustassa. Pelti on saattanut vääntyä siis ihan vain lumiauran junttaamasta jäisestä lumesta, tai sitten ei.

Korvauksia on vaikea lähteä tässä tilanteessa hakemaan, koska varmaa näyttöä ei ole. Autoilijan kannattaisikin tällaisina poikkeuksellisen lumisina talvina tarkastaa auton kunto päivittäin mahdollisten kolhujen varalta.

Korvauksia voi ja kannattaa yrittää kaupungilta saada, jos epäilee, että vauriot ovat auraus- tai muun tienkunnostuskaluston aiheuttamia. Helsingissä kaupungille voi jättää korvaushakemuksen esimerkiksi sähköisesti.

- Jos on selkeästi nähty, että aura-auto on mennyt ja kolhaissut, niin kannattaahan niitä korvauksia hakea. Myös aura-auton kuljettajat ilmoittavat, jos kolhuja syntyy, nehän menevät liikennevakuutukseen, Helsingin kaupungin Rakennusviraston lakimies Keijo Kuoppala sanoo.

Mutta miten toimitaan, jos kolhun aiheuttajasta ei ole näköhavaintoa vaan vain aihetodisteet, kuten vaikka umpeenaurattu parkkipaikan reuna?

- Jos siinä selkeästi näkyy aurauslinjat, niin kyllähän se hyvin mahdollista on, että vaurio on aura-autosta syntynyt. Toki siellä muutama tuhat muutakin ajoneuvoa menee ohi.

Hyvät todisteet tarpeen

Kuoppala kertoo, että jokainen korvaushakemus tutkitaan ja korvausperusteet arvioidaan. Hänen mukaansa on vaikea arvioida kokonaisuutena kuinka moni kaupungille jätetty korvaushakemus menee läpi.

- Hakemukset ovat hyvin erilaisia, mutta ehkä noin puolet tai kolmasosa. Jos nähdään, että aura-auto kolhii, niin eihän kuljettajalla ole mitään syytä peitellä sitä, vakuutuksethan sen maksaa, Kuoppala summaa.

Pelkällä kertomuksella ei kaupungilta kannata korvauksia hakea.

- Kuvat ovat tarpeellisia, ja täytyyhän vahinko jotenkin todentaa eli korjauslaskut on syytä liittää hakemukseen.

Kuoppalan mukaan tänä talvena Helsingin kaupunki on korvannut kymmeniä autoon kohdistuneita vaurioita, joita kaupungin kalusto tai kadun kunto on aiheuttanut.

- On esimerkiksi ajettu sellaiseen polanteeseen, että öljypohja tai ripustukset ovat rikkoutuneet. Lisäksi on aurausvahinkoja. Näiden lisäksi tulee ilmoituksia, että aura-auto olisi vienyt esimerkiksi sivupeilin tai muuten kolhinut. Kyllähän korvaushakemuksia on tullut, kun on ollut hankala talvi.

Lue myös:

    Uusimmat