Asuntolainat yhä kaupaksi

Rahoitus- ja vakuutuslaitosten, valtion ja sosiaaliturvarahastojen luottokannan kasvu lähes pysähtyi kolmannella vuosineljänneksellä.

Luottokanta kasvoi tilastokeskuksen keräämien tietojen mukaan heinä-syyskuussa 0,4 prosenttia ja nousi syyskuun lopussa 928,3 miljardiin markkaan. Luotonanto yleisölle kasvoi 3,2 prosenttia 564,0 miljardiin markkaan.

Luottokannan kasvun hidastumisesta huolimatta asuntoja myytiin edelleen vilkkaasti ja asuntoluotot tekivät hyvin kauppansa. Osaselityksenä sille oli korkotason lasku.

Kolmannella neljänneksellä kotimainen asuntoluottokanta kasvoi 7,9 prosenttia. Ulkona olevien asuntoluottojen määrä nousi syyskuun lopussa 250,6 miljardiin markkaan. Uusia asuntoluottoja kolmannella neljänneksellä nostettiin 16,0 miljardia markkaa eli 9,9 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Uusien luottojen kasvu hidastui alkuvuodesta. Toisella neljänneksellä asuntolainojen nostot kasvoivat 15,0 prosenttia ja ensimmäisellä 14,1 prosenttia, kun ne sitä ennen olivat supistuneet vuoden ajan.

Kotitalouksien osuus asuntoluottokanasta oli syyskuun lopussa 161,8 miljardia markkaa. Yrityksillä ja asuntoyhteisöillä lainoja oli 83,1 miljardia markkaa. Kotitalouksien asuntoluottokanta kasvoi heinä-syyskuussa 9,7 prosenttia ja niiden lainojen nostot 15,4 prosenttia.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat