Asiantuntijat: Varovaisuutta energiajuomien kanssa

Asiantuntijoiden mukaan energiajuomia kannattaa käyttää varovaisesti. Elintarvikeviraston tuotevalvontayksikön johtaja Pirkko Raunemaa kehottaa varsinkin autoilijoita karttamaan juomia, jotka sisältävät keinotekoisesti piristäviä aineita.

-En suosittelisi energiajuomia autoilijoille, joiden täytyy pysyä mahdollisimman valppaina. Juomat tuovat keinotekoisesti pirteän olon, mutta eivät poista väsymystä oikeasti. Muuten energiajuomia voi mielestäni juoda kohtuudella, myös alkoholin kanssa, sanoo Raunemaa. Epäluulot energiajuomia kohtaan heräsivät Ruotsissa, jossa Red Bull -nimisellä juomalla epäillään olevan yhteyksiä kolmen nuoren kuolemaan. Kaksi nuorista oli juonut energiajuomaa alkoholin kanssa ja yksi urheiluharjoitusten jälkeen.

Tutkimusten riittävyydestä erimielisyyttä


Suomessa Red Bullia markkinoi Hartwall, jonka viestintäpäällikkö Liisa Palmu samoo, että Ruotsin tapauksiin suhtaudutaan yrityksessä vakavasti, mutta niistä ei vedetä mitään johtopäätöksiä ennen kuin kuolemista saadaan tarkempaa tietoa.

-Tapaukset eivät anna aihetta toimenpiteisiin, sillä Red Bull on havaittu turvalliseksi monissa tutkimuksissa. Tuote on myynnissä 55 maassa ja sitä myydään yhteensä noin 900 miljoonaa tölkkiä vuodessa, mikä ei olisi mahdollista ilman kunnon tutkimuksia, Palmu sanoo.

Kansanterveyslaitoksen tutkimusprofessori Antti Aro epäilee kuitenkin, ettei energiajuomia tutkittu tarpeeksi ennen niiden laskemista markkinoille. Aro pitää syntynyttä kohua odotettuna.

-Energiajuomat sallittiin Suomessa vuonna 1998 EU:n painostuksesta, vaikka juomien terveysvaikutuksista ei juuri tiedetty. Kaupalliset näkökohdat ajoivat terveysnäkökohtien edelle, Aro sanoo. Energiajuomissa käytetään yleisesti tauriinia ja kofeiinia, joiden yhteisvaikutukset tunnetaan Aron mukaan huonosti. Eläinkokeissa molempien on todettu kiihdyttävän sydäntä ja keskushermostoa, ja yhdessä niillä saattaa olla arvaamattomia vaikutuksia.

Tauriini on aminohappo, jota ihmisen elimistö tuottaa sekä itse että saa ruuasta. Normaalisti ihminen saa tauriinia ruuasta noin 100 milligrammaa päivässä. Energiajuomissa voi parhaimmillaan olla tauriinia 4000 milligrammaa litrassa.

Energiajuomat ovat nuorten suosiossa


Nyt epäilyksien kohteeksi joutunut Red Bull on Suomen toiseksi myydyin energiajuoma noin 30 prosentin markkinaosuudellaan. Eniten energiajuomista myydään Batterya, jolla on hallussaan noin 60 prosenttia markkinoista.

Sekä Red Bullissa että Batteryssa on tauriinia. Batteryn tuotepäällikkö Tuomo Tommilan mukaan Batteryssa ainetta on kuitenkin jonkin verran vähemmän kuin Red Bullissa. Tommilan mukaan energiajuomia juovat varsinkin nuoret, ammattiautoilijat ja yötyötä tekevät. Energiajuomat ovat viime aikoina nousseet erityisesti nuorten suosikeiksi, ja niitä käytetään sekä sellaisenaan että alkoholin kanssa. Alkoholista ja energiajuomista sekoitellaan drinkkejä itse tai niitä ostetaan ravintoloista.

-Meillä drinkkejä tehdään sekä Red Bullista että Batterysta toiveiden mukaan. Energiajuomadrinkkejä on myyty viime kesästä lähtien ja niistä on tullut todellisia muotijuomia, kertoo Anne Härmä ravintola Robert'sista.

Juomayhtiö: Tarkoin tutkittu ja turvallinen



Suomessa Red Bull -energiajuomaa markkinoiva Red Bull Oy vakuuttaa juoman olevan tarkoin tutkittu ja turvallinen. Red Bull Oy:n mukaan juoman on markkinoille päästäkseen täytynyt käydä läpi tarkat tieteelliset tutkimukset tuotteen turvallisuuden varmistamiseksi. Lisäksi sen on täytynyt läpäistä eri maiden elintarvikeviranomaisten testit.

-Ei ole mitään viitteitä siitä, että Red Bullin nauttiminen alkoholin kanssa vaikuttaisi millään tapaa negatiivisesti. Red Bull on vakuuttunut siitä, ettei ruotsalaisnuorten kuolemilla ole mitään yhteistä Red Bull -energiajuoman kanssa, yhtiön tiedotteessa sanotaan.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat