Venäjän hybridivaikuttaminen keräilee voimiaan suureen, Euroopan lamauttavaan iskuun – pohjimmiltaan puhutaan sivilisaatioiden välisestä kamppailusta. Näin arvioi asiantuntija Huomenta Suomessa perjantaina.
Euroopan hybridiuhkien torjuntakeskuksen verkostojohtaja Jukka Savolainen arvioi, että länsi on epäonnistunut Venäjän hybridivaikuttamisen torjunnassa. Epäiltyjä hybridioperaatioita on ollut useampia, mutta Venäjä on jäänyt selvästi kiinni vain yksittäisistä sellaisista.
– Yksittäisinä iskuina ne ovat mielestäni testejä siitä, miten joku menetelmä toimii ja miten me reagoimme, Savolainen sanoo.
Lue myös: Vakoilusta epäilty rahtialus sai Tullilta puhtaat paperit – "Meidän osaltamme asiat on taputeltu"
Lännen reaktio on Savolaisen mielestä ollut vaatimaton. Esimerkiksi Itämeren kaapelirikoista yhtäkään ei ole pystytty osoittamaan hybridivaikuttamiseksi tai edes tahallaan tehdyksi. Kuitenkin kokonaisuutena katsoen joku selvästi tekee jotain.
– Meillä on sellainen yhdistelmä, että viranomaiset eivät puhu mitään ja media täyttää vakuumin sillä tarinalla, mikä on mediaan syötetty – ja se saattaa kyllä joskus olla vastustajan tarina, Savolainen huomauttaa.
