Olisi vastuutonta ohittaa Putinin ydinaseuhkaukset, sanoo tutkija: "Kammottavin visio on, ettei Putin bluffaakaan"

Olisi vastuutonta ohittaa Putinin ydinaseuhkaukset, sanoo tutkija:"Kammottavin visio on, ettei Putin bluffaakaan" 3:14
"Lännen ydinasepelottava perustuu uskottavuuteen, jos Venäjä käyttää ydinasetta, käyttää myös länsi ydinasetta" – katso Kangaspuron koko arvio ydinaseiden uhasta ja valta-asetelmasta.

Aleksanteri-instituutin johtaja Markku Kangaspuron mukaan olisi vastuutonta ohittaa Venäjän puheet ydinaseista.

Sekä Venäjän presidentti Vladimir Putin ja puolustusministeri Sergei Lavrov ovat viimeaikoina avoimesti sanoneet käyvänsä sotaa länttä vastaan. Putin mainitsi asian samalla, kun ilmoitti "osittaisesta liikekannallepanosta".

Virallisesti puhe on ollut 300 000 reserviläisestä, mutta venäläiskeskustelussa liikkuu huhuja jopa miljoonan miehen värväämisestä. Palvelukseen on myös kutsuttu henkilöitä, joiden olisi pitänyt jäädä osittaisen liikekannallepanon ulkopuolelle.

– Tällä pyritään hätäpaikkaamaan tilannetta, mutta myös varmasti valmistaudutaan pitkään sotaan, Kangaspuro sanoo.

"Venäjän reservit ja resurssit eivät vielä ole loppu"

Kangaspuron mukaan Venäjällä spekuloidaan, että konflikti voisi jatkua ei pelkästään ensi vuoden loppuun, vaan vieläkin pidemmälle.

– Jos he saavat armeijan ja koulutusjärjestelmän kuntoon, kyllähän sitä koulutettavaa miesmäärää riittää. Eivät Venäjän reservit ja resurssit vielä ole loppu, vaikka se vaikeuksissa onkin.

Myös miehitetyillä alueilla järjestetyt "kansanäänestykset" kasvattavat keinovalikoimaa Kremlin silmillä, koska silloin Moskova voi sanoa puolustavansa "omia alueitaan".

– Kammottavin visio on tietysti, että Putin ei bluffaakaan, vaan onkin valmis käyttämään vaikkapa taktista ydinasetta. Se on tuntematon tie sen jälkeen.

"Asia täytyy ottaa vakavasti"

Kangaspuron mukaan ei ole syytä uskoa, että Putin vaikkapa heti huomenna olisi käyttämässä taktista ydinasetta Ukrainassa. Asiaan on kuitenkin suhtauduttava vakavasti.

– Se on meidän globaalin ihmiskuntamme tulevaisuuden kannalta niin iso uhka – ydinsodan syttyminen, sen käyminen ja ydinsodan eskalaatio – että asiat täytyy ottaa vakavasti.

Kangaspuron mukaan esimerkiksi Yhdysvaltojen presidentin Joe Bidenin reaktio kielii siitä, että kyllä uhka otetaan vakavasti. Biden varoitti aiemmin tällä viikolla Putinia ydinaseen käytöstä.

– Perspektiivin pitäisi olla siellä, miten tästä tilanteesta päästään ulos.Varmaankaan kolmannen maailmansodan kautta se ei voi tapahtua, Kangaspuro sanoo.

Myös lännen ydinasepelote perustuu Kangaspuron mukaan uskottavuuteen. Siksi lännen vaihtoehdot ovat vähissä, jos Putin lähtee ydinaseiden tielle.

– Jos Venäjä käyttää ydinasetta, niin myös länsi käyttää ydinasetta. Silloin me olemme ydinsodassa.

– Ja tiedämme, ettei ydinsodassa ole oikeasti voittajia tai selviytyjiä. Tämän muotoinen elämä on sitten ohi.

Venäjän liikekannallepano sakkaa pahasti – puolustusvoimain ex-komentaja kertoo, mitä joukoista tiedetään 18:34
Venäjän liikekannallepano sakkaa pahasti – puolustusvoimain ex-komentaja Jarmo Lindberg kertoo, mitä joukoista tiedetään.

On myös esitetty spekulaatioita, voisiko Yhdysvallat ja muu länsi vastata Venäjän ydinaseeseen muulla ennennäkemättömällä voimalla, mutta jättää omat ydinaseensa käyttämättä. Esimerkiksi on puhuttu lännen mahdollisista iskuista Krimille.

Kangaspuron mukaan Venäjä vaikuttaisi varautuvan tähän, koska sen on kerrottu siirtäneen sukellusveneitään kauemmas Krimin alueelta.

Katso Kangaspuron koko arvio ydinsodan uhasta ja valta-asettelusta Venäjän ja Yhdysvaltojen välillä artikkelin alussa olevalta videolta.

"Sisäpoliittisen eskalaation tiellä ollaan"

Liikekannallepano on saanut ihmisiä protestoimaan ja pakenemaan maasta. Kangaspuron mukaan nyt protestoidaan sekä sotaa että rintamalle joutumista vastaan.

– Venäläisille on markkinoitu, että tämä on sopimussotilain suoritettu erikoisoperaatio, ja nyt se alkaa koskettaa laajemmin koko yhteiskuntaa.

Katso lisää videolta: Näin Kangaspuro arvioi Venäjän sisäistä tilannetta ja Putinin valtaa

Paine ja pelko Venäjällä kasvaa – kuinka pahoin Putinin valtaa horjuu?"Ollaan sisäpoliittisen eskalaation tiellä" 6:55

– Nämä mielenosoitukset ovat selvästi kanavoineet myös yleisesti sodan ja Putinin vastustusta. Ja tietysti sitä yhteiskuntaan leviävää pelkoa, että tässä suoritetaan laaja mobilisaatio ja venäläiset – perheenjäsenet – joutuvat lähtemään mielivaltaisesti rekrytoituna rintamalle tapettavaksi.

Paine Venäjän sisällä kasvaa, voiko Putinin vallan kaatuminen olla siis jo ovella? Tähän ei kannata Kangaspuron mukaan lännessä tuudittautua.

– Se ei ehkä ihan ovella ole, mutta jälleen kerran täytyy muistaa, että kun tällaiset poliittiset prosessit lähtevät liikkeelle, ne vyöryvät aika nopeasti ja yllättäen.

– Kyllä tässä varmaan myös sisäpoliittisen eskalaation tiellä ollaan. Pelko vähemmistöjen ja kaupunkilaistenkin keskuudessa kasvaa.

Mitä Venäjällä tapahtuu nyt ja seuraavaksi? Katso Kangaspuron koko haastattelu videolta: 

Tutkija avaa, mitä Venäjällä tapahtuu nyt:"Kammottavin visio on tietysti, ettei Putin bluffaakaan" 24:01

Lue myös:

    Uusimmat