Asiantuntija Syyriasta: Totaalista sotaa ilman minkäänlaisia sääntöjä

Suomalaisasiantuntija ei usko kansainvälisen yhteisön pääsevän sopuun Syyrian kriisin ratkaisemisesta.

– Osapuolet ovat niin tavattoman kaukana toisistaan, että tämä hirvittävä tragedia tulee jatkumaan ja leviämään, sanoo MTV3:n Huomenta Suomessa vieraillut Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola.

EU-maiden ulkoministerit kiistelevät tänään Syyrian asevientikiellosta Brysselissä. Samaan aikaan valmistellaan kesäkuun puolivälissä Genevessä pidettävää Syyrian rauhankokousta Yhdysvaltain ja Venäjän johdolla.

Syyrian asevientikielto jakaa EU-maat kolmeen leiriin.

Osa maista kuten Ranska ja Britannia haluaisivat muuttaa asevientikieltoa opposition hyväksi, osa taas ei halua asevientikiellon muuttamista tai murtamista kenenkään hyväksi missään tapauksessa. Suomi kuuluu näihin maihin.

Osa taas toivoo kompromissia, jossa asevientikieltoa jatkettaisiin vielä kuukaudella kesäkuun puolivälin yli.

– Aseita viedään alueelle jo nyt välikäsien kautta. Kumpikin osapuoli pyrkii vaikuttamaan neuvotteluihin sotilaallisin toimin, Aaltola sanoo.

Hän toteaa, että maan tilanne on kaikkiaan lohduton.

– Syyriassa käydään totaalista sotaa, jossa ei ole mitään sääntöjä. Kumpikin osapuoli tekee kaikkensa voittaakseen, siinä ei mietitä kansainvälistä oikeutta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat