Asiantuntija: Riskialueelle tulossa Nepalia pahempia järistyksiä

Nepalin maanjäristyksen tuhot olisivat voineet olla huomattavasti laajempia, toteaa Helsingin yliopiston seismologian instituutin asiantuntija. Tutkimusjohtaja Pekka Heikkinen arvioi, että laattojen liike on väistämätöntä ja alueella tapahtuu järistyksiä jatkossakin. 

– Tällä alueella tulee tapahtumaan järistyksiä. Meillä on laajempi pahojen riskien alue, joka alkaa Istanbulista eli Turkista ja kulkee Iranin läpi Intian kautta Kiinaan. Tällä alueella on paljon tiiviisti rakennettuja megakaupunkeja, esimerkiksi Teheran tai Istanbul, ja jos tällaiseen kaupunkiin iskee todella suuri vaikkapa tämän [Nepalin] luokan maanjäristys, silloin puhutaan todennäköisesti sadoistatuhansista kuolleista, Heikkinen arvioi. 

Onko tämä todennäköistä?

– Tämä on täysin mahdollista. Kyllä niitä varmasti sattuu. Sitä ei oikeastaan mikään estä, jatkaa Heikkinen. 

Tutkimusjohtaja pyytää kiinnittämään huomion kaupunkisuunnitteluun.

– Iso asia on se, että kaupungit rakennettaisiin entistä paremmin järistyksen kestävien normien mukaisesti. Se on ainoa mahdollisuus, jolla voidaan oikeasti pelastaa ihmishenkiä. Kaupungistumista pitäisi myös suunnata turvallisille alueille. Tässä riittää tutkimussarkaa. 

Lue myös:

    Uusimmat