Asiantuntija MTV:lle: Twitter voi oikeasti ajautua konkurssiin – mainostajat ja julkkikset tekivät joukkopaon, yhtiö myi rahapulassaan espressokeittimenkin

Elon Muskin omistama Twitter vaikeuksissa 2:05
Elon Muskin tulo Twitteriin voi ryöpsäyttää sivustolla rehottavan vihapuheen ennennäkemättömälle tasolle, asiantuntija arvioi. Yhtiö on suurissa vaikeuksissa.

Twitter on vaikeuksissa menettäen ison osan mainostajistaan. Twitterin tuotosta suurin osa tulee mainostuloista ja asiantuntija varoittaa yhtiötä konkurssista. Muskin Twitteriä ei valvota enää samalla lailla vihapuheen osalta ja entisen presidenttiDonald Trumpin uskotaan tekevän paluun Twitteriin lähiaikoina.

Twitterin rahapulasta kertonee jotain se, että San Franciscon pääkonttorista huutokaupattiin vastikään toimistotarvikkeiden lisäksi yhtiön logoa muistuttava Twitter-lintu -patsas, espressokeitin ja pitsauuni.

– Twitter on ollut täyskaaoksessa Elon Muskin oston jälkeen. Mainostajat ovat tärkeimmät ihmiset, jotka ovat jättäneet Twitterin, sillä Twitterin tuotosta 90 prosenttia tulee mainoksista. Se on Twitterille kriisi, että niin moni yritys on jättänyt tai ainakin ottanut tauon alustasta. Twitter voi oikeasti ajautua konkurssiin, arvioi teknologiayrityksiin erikoistunut yliopistotutkija Darrell WestMTV Uutisille Brookings Instituutista.

Maailman toiseksi rikkaimmaksi ihmiseksi listattu Musk teki viime vuonna ennätyksellisiä tappioita ja joutui myymään Tesla-yhtiönsä osakkeita rahoittaakseen Twitterin talousongelmia. Moni yritys, kuten General Motors ja Pfizer, ovat ottaneet tauko Twitterissä mainostamiseen lisääntyneen misinformaation vuoksi. Myös maailmantähdet kuten näyttelijät Whoopi Goldberg, Jim Carrey ja muusikot Meek Mill ja Elton John ovat jättäneet alustan Muskin haltuunoton jälkeen.

– Olen surullinen, kuinka mininformaatiota käytetään maailman kahtiajakamiseen. Olen päättänyt, etten enää käytä Twitteriä, koska sen uusi käytäntö antaa misinformaation levitä tarkastamatta, Elton John twiittasi viimeisessä twiitissään loppuvuodesta.

Muskin Twitteristä onkin irtisanottu tai lähtenyt tuhansia vihapuhetta ja tietoturvallisuutta valvovaa työntekijää.

Myös kansallinen turvallisuus huolena

Sananvapauden nimissä Musk on kutsunut takaisin Twitteriin kongressihyökkäyksen vuoksi alustalta pois potkitun Trumpin. Tutkija ennustaa vihapuheen lisääntyvän. Trumpin presidentinvaalikampanja sai juuri luvan palata takaisin myös Facebookiin ja Instagramiin.

– Sananvapaus saattaa lähteä ikään kuin lapasesta. Alusta tulee syöttämään kaikenlaisia doktriineja, West sanoo.

Muskin ulkomaan kytkökset muun muassa Saudi-Arabiaan ja Kiinaan on väläytelty vaarantavan jopa Yhdysvaltain kansallista turvallisuutta. Erityisesti demokraattipuolueessa on nostettu esiin vaihtoehto tutkia Muskin omistuksen mahdolliset riskit kansalliselle turvallisuudelle.

– Se tekee tästä kaikesta monimutkaista. Teslalla on johtavia tehtaita aivan Shanghain lähellä, mikä asettaa Muskin alttiiksi Kiinan hallinnon tahdolle, West arvioi.

Musk on Twitterin toiseksi seuratuin henkilö, entisen presidentin Barack Obaman jälkeen.

Lue myös:

    Uusimmat