Asiantuntija: Krimin asejoukot tuskin Venäjältä

Everstiluutnantti Petteri Kajanmaa Maanpuolustuskorkeakoulusta arvioi, että Krimin alueen lentokentät tänään aiemmin vallanneet joukot eivät ole venäläisiä.

Aseelliset joukot valtasivat tänään kaksi alueen lentokenttää, mutta myöhemmin Krimin oma hallinto sanoi saaneensa ne takaisin hallintaansa. Yhteenotoista ei ole raportoitu.

- Ryhmän jäsenillä ei ole tunnuksia univormuissa. Ei pidetä todennäköisenä, että he olisivat Venäjän asevoimien jäseniä, sanoi Kajanmaa MTV Uutsille.

Yksi ryhmän jäsenistä, Vladimir, kertoi jo aikaisemmin AP:n haastattelussa, että pelkoa on lietsottu turhaan.

- Mitään ei ole tapahtunut. Lentoasema ja kaikki sen palvelut toimivat normaalisti. Tieto, jonka mukaan lentokentän olisi vallannut tuntematon ryhmä, on virheellinen. Tässähän me olemme, tunnettuja ihmisiä. Olemme työläisiä, evp-sotilaita, eläkeläisiä ja prikaatimme jäseniä, sanoi Vladimir AP:lle.

Lue myös:

    Uusimmat