Asiakkaiden öykkäröinti yleistyy terveydenhuollossa

Asiakkaiden öykkäröinti vie yhä enemmän aikaa ja voimavaroja terveydenhuollossa. Ongelma korostuu etenkin isojen kaupunkien päivystyksissä, kuten pääkaupunkiseudulla, Oulussa, Turussa sekä Tampereella.

Päivystyksissä käytetään näissä kaupungeissa myös vartijoita.

Sairaaloista kerrotaan, että vakava väkivalta on yhä harvinaista, mutta kiukuttelu ja uhkailu yleistä. Hoitohenkilökunnalle kiukuttelevat useimmin päihtyneet, mutta yhä useammin jonotteluun suututaan selvin päin.

Psykiatrian professori Jouko Lönnqvist Helsingin yliopistossa kertoo, että päihtyneet tulevat terveydenhuollon päivystykseen silloin, kun muuta apua ei ole tarjolla.

Lönnqvistin mukaan kyse on kuitenkin myös suomalaisten arvoista, kuten toisen ihmisen kunnioittamisesta. Ihmiset eivät enää tahdo sietää sitäkään, että lääkäri tai hoitaja arvioikin hoidon tarpeen toisin kuin vaatija itse. Samalla yhteiskunta on patistanut ihmisiä aktiivisuuteen ja omatoimisuuteen sekä vaatimaan palveluja.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat