Ratsiaa ajanut asianajaja on tukenut Trumpin epäonnistunutta yritystä kumota vuoden 2020 presidentinvaalien tulos.
Yhdysvalloissa liittovaltion poliisin FBI:n tammikuinen ratsia vaalitoimistoihin Georgian osavaltiossa tehtiin presidentti Donald Trumpin liittolaisen kehotuksesta.
Asia ilmenee tiistaina julkistetuista asiakirjoista, joiden mukaan ratsiaa oli ajanut asianajaja Kurt Olsen. NBC Newsin mukaan Trumpin hallinto on palkannut Olsenin tutkimaan vuoden 2020 presidentinvaaleja.
Kyseisiin vaaleihin liittyviä vaalivilppiväitteitä tutkiva FBI takavarikoi ratsiansa yhteydessä Georgian Fultonin piirikunnassa muun muassa satoja laatikoita äänestyslipukkeita.
Piirikunnan viranomaiset ovat nostaneet kanteen, jossa he vaativat takavarikoidun materiaalin palauttamista. Tiistaina paikallinen piirituomari määräsi, että ratsiaan liittynyttä etsintälupaa koskevat asiakirjat tulisi julkistaa.
Trump väittää yhä virheellisesti voittaneensa demokraatti Joe Bidenin presidentinvaaleissa vuonna 2020. Olsen on levittänyt Trumpin perättömiä vaaliväitteitä sekä tukenut tämän epäonnistunutta yritystä kumota kyseisten presidentinvaalien tulos.
Trump hävisi vuonna 2020 Bidenille niukasti Georgiassa. Bidenista tuli vaalien myötä maan 46. presidentti.
