Aselakia uusitaan EU-sääntöjen mukaiseksi

EU-komissio patistaa tuomioistuimella uhaten Suomea muuttamaan aselakiaan EU:n asedirektiivin mukaiseksi. Uusi laki on valmisteilla, ja se annetaan eduskunnalle keväällä.

Suomi ja Itävalta saivat joulun alla komissiolta perustellun mielipiteen asedirektiivistä. Syynä oli, etteivät ne ole saattaneet voimaan EU:n asedirektiivin määräyksiä aseiden kuljettamisesta EU-maasta toiseen. Komissio odottaa toimenpiteitä tai vastausta kahden kuukauden kuluessa. Mikäli se ei tyydy Suomen vastaukseen, se voi vetää Suomen EU-tuomioistuimen eteen.

Nykyisen lain mukaan aseiden tuonti Suomeen on aina luvanvaraista, mutta tuontiluvan vaatiminen ei sovi yhteen EU:n sisämarkkinoiden kanssa. Periaatteena on se, että ase joka on laillisesti käytössä yhdessä EU-maassa on laillinen myös muualla EU:ssa. -Aseiden siirtäminen EU-maasta toiseen on yhtä helppoa kuin Suomessa aseen siirtäminen läänistä toiseen, sanoi ylitarkastaja Tomi Vuori sisäministeriöstä.

Rajavalvonnan lakkaamista paikataan tiivistämällä tiedonvaihtoa eri maiden viranomaisten välillä. Tällaisesta tiedonvaihdosta Suomella ei ole nykyisessä lainsäädännössään määräyksiä. Lupakäytäntö eri EU-maissa on tiukkaa, osin tiukempaakin kuin Suomessa. Sisämarkkinasäädösten lisäksi myös Suomen joulukuussa allekirjoittama Schengenin sopimus edellyttää muutoksia aselakiin.

Asetus ei kelvannut eduskunnassa

Edellinen yritys uusia asesäännöksiä kariutui viime kesänä eduskunnassa. Hallitus halusi saattaa säännöt EU-direktiivin mukaisiksi asetuksilla, mutta hanke kariutui eduskunnan perustuslakivaliokunnan mietintöön. Valiokunta katsoi, että muutokset on tehtävä lain muodossa, mikä johti siihen että kokonaan uutta lakia ja asetusta alettiin valmistella syksyllä.

Laki ja asetus joudutaan korvaamaan kokonaan, koska nykyiset tekstit ovat vuodelta 1933, ja rakenteeltaan vanhentuneita. Aseluvan myöntämissääntöihin on myös tulossa muutoksia, koska ne eivät vielä täysin vastaa EU:n asedirektiivin asettamia minimivaatimuksia. Uudistuksen myötä myös aseen osien hallussapito on tulossa luvanvaraiseksi, jota ei tarvita jos lupa on jo olemassa koko asetta varten.

Jokainen jäsenmaa saa itsenäisesti päättää asedirektiiviä tiukemmista säännöistä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat