Arbilin iskujen uhrimäärä nousi

Sunnuntaina Arbilissa tehdyissä itsemurhaiskuissa kuolleiden määrä on noussut sataan. Iskuista epäillään al-Qaidan kannattajia.

Kuolonuhrien määrä Pohjois-Irakissa tehdyissä kahdessa itsemurhaiskussa on noussut jo sataan, kertoi kurdien televisio tänään. Aiemmin kuolleita kerrottiin olevan 67. Iskuissa haavoittui lisäksi yli 200 ihmistä.

Itsemurhaiskut saattoivat olla al-Qaidaa kannattavien ääri-islamistien tekemiä, sanovat viranomaiset. Iskut olivat mahdollisesti kosto al-Qaidan jäseneksi epäillyn pidätyksestä.

Iskut muistuttivat tekotavaltaan Ansar al-Islam -ääriryhmän iskuja, kertoivat Yhdysvaltain ja kurdien viranomaislähteet. Ansar al-Islamin uskotaan olevan kytköksissä Osama bin Ladenin johtamaan al-Qaidaan.

Sunnuntaiset itsemurhaiskut suunnattiin kahteen kurdien puolueen toimistoon kurdien hallitsemassa Arbilin kaupungissa. Kuolleiden joukossa kerrottiin olleen useita kurdipuolueiden johtohenkilöitä.

Yhdysvaltain sotilasjohto arvioi, että iskut saattoivat liittyä pakistanilaisen al-Qaida-epäillyn pidättämiseen tammikuun lopulla. Kurdijoukot pidättivät miehen Iranin rajalla.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat