Apteekkien hävitettäviä lääkkeitä myyty huumeena

Poliisi epäilee apteekkien kanssa palvelusopimuksessa ollutta kuljetusyrittäjää hävitykseen tarkoitettujen lääkkeiden myynnistä.

Yrittäjä on myynyt eteenpäin tuhansia huumausaineiksi luokiteltavia lääkepillereitä, joista osa on keskushermostoon vaikuttavia PKV-pillereitä ja osa suoraan huumausaineeksi luokiteltavia OxyContin-nimisiä pillereitä.

Rikoksesta epäilty yrittäjän asiakkaina ovat olleet kaikki Helsingin, Espoon, Kauniaisen ja Kirkkonummen apteekit.

- Yrittäjä teki vuoden alusta sopimuksen Helsingin seudun ympäristöpalvelujen kanssa. Toiminta ehti jatkua noin puoli vuotta. Mies otettiin kiinni keskikesän jälkeen, kertoo rikoskomisario Jukka Paasio Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta.

Tekemänsä sopimuksen mukaan hänen olisi pitänyt viedä lääkkeet hävitettäväksi ongelmajätelaitokselle. Sinne niistä päätyi kuitenkin vain osa.

Poliisi pääsi tekijän jäljille lääkkeitä ostaneiden asiakkaiden kautta. Ostajia oli muutama Länsi-Uudellamaalla, josta myös epäilty yrittäjä on kotoisin.

- Uskoisin, että hän on saanut lyhyessä ajassa 10 000 euroa. Motiivina on ollut raha ja teon helppous. Alalta puuttuu kontrolli, mikä tekee rikoksesta helpon, Paasio kuvaa.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitos tutkii tapausta törkeänä huumausainerikoksena, koska osa lääkkeistä on luokiteltu erittäin vaaralliseksi huumausaineeksi. Kyse on myös erittäin suuresta määrästä. Miestä epäillään myös törkeästä kavalluksesta. Mies on vangittu. Juttu siirtyy lähiaikoina syyteharkintaan.

Lue myös:

    Uusimmat