Mainos

Antti Rinne ryhtyi tupakkalakkoon: Päätös syntyi vaimon kanssa

1:22

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne huokuu tyytyväisyyttä kertoessaan runsaan kolmen kuukauden saavutuksestaan: hän on tupakkalakossa.

Päätös oli syntynyt vuodenvaihteessa yhdessä vaimon kanssa. Lakkoon ryhdyttiin kylmiltään.

– Päätettiin lopettaa ja lopetettiin. En ole käyttänyt lisäaineita enkä laastareita, vaan me lopetimme tupakanpolton, Rinne kertoo.

Rinne kertoo olleensa vuosien mittaan välillä pitkiäkin aikoja polttamatta. Nyt muutaman kuukauden tauko on hänen mukaansa vaikuttanut ainakin ääneen myönteisesti.

Monien tupakkalakkolaisten kokemaa stressaantumista Rinne ei myönnä, ei myöskään hallituksen toimien takia.

– En koe olevani stressaantunut henkilökohtaisesti, vaan minusta meidän kaikkien pitää olla todella huolissamme siitä, mitä muutosta hallitus on tekemässä suomalaisen yhteiskunnan rakenteisiin, suurimman oppositiopuoleen puheenjohtaja sanoo.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.