Anneli Auer sähköpostissa: Hotelliyö Sepon kanssa

Uusimmat paljastukset Anneli Aueriin liittyvässä murhatutkinnassa herättivät kysymyksen, rikkoiko peitepoliisi Seppo keskusrikospoliisin ohjeita.

Poliisijohto aikookin nyt selvittää, pitävätkö Auerin lausumat Sepon käyttäytymisestä paikkansa.

Auer kertoi Satakunnan Kansassa, että heillä oli Sepon kanssa jonkinasteista intiimiä kanssakäymistä.

- Kyllä me pientä fyysistä toimintaa harrastimme, vaikka Seppo yritti jarrutella kuulemma sen takia, ettei ryssisi suhdetta. Suhteen aikana tuli kuitenkin todistetuksi, ettei Seppo ainakaan ole impotentti, Auer paljasti lehdessä.

Auer ei halunnut täsmentää, miten hänelle tarkemmin ottaen selvisi, ettei Sepon mieskunnossa ole vikaa. Auer kuitenkin valotti yleisemmin, millaista lähempää kanssakäymistä miehen kanssa oli ollut matkan varrella.

- Olemme suudelleet ja suukotelleet useasti. Yhden yön olemme nukkuneet yhdessä. Emme ole varsinaisesti olleet sukupuoliyhteydessä, mutta suhteeseen kuului myös fyysistä läheisyyttä, jota en halua sen yksityiskohtaisemmin täsmentää, Auer viestitti STT:lle sähköpostitse.

Auer vietti kertomansa mukaan lasten ja Sepon kanssa yhden yön hotellissa. Yksi lapsista nukkui samassa huoneessa hänen ja Sepon kanssa, kolme muuta olivat naapurihuoneessa.

- Meillä oli paidat ja alusvaatteet päällä. Seppo käyttäytyi kohtalaisen herrasmiesmäisesti, Auer kuvaili hotelliyön tapahtumia.

Esitteli tyttöystävänään

Auerille suhde Seppoon oli enemmän kuin kaverillinen. Hän kuvitteli seurustelevansa, ja myös toinen antoi ymmärtää olevansa suhteessa tosissaan.

- Seppo antoi minun ymmärtää, että olen ensimmäinen nainen pitkään aikaan, jonka kanssa hän on voinut ajatella vakavaa suhdetta, Auer viestitti.

Hän lisäsi, että Seppo oli myös esitellyt hänet kerran kahdelle "kaverilleen" tyttöystävänään.

Auerin mukaan lapsetkin ehtivät kiintyä Seppoon kuukausien tapailun aikana. Auerin tietojen perusteella Seppo ei kysellyt kovin paljon asioita lapsilta.

Auerin mukaan petetyksi tuleminen tuntuu hyvin pahalta. Kaiken lisäksi Seppo jätti hänet tilanteessa, jossa aito tuki olisi ollut erityisen tarpeen.

- Aluksi suurin murheeni ei edes ollut poliisin tutkinta, vaan se, että suhde Seppoon päättyi ja se, että aloin epäillä häntä jonkinlaiseksi huijariksi. En kuitenkaan syytä asiasta Seppoa, joka teki vain työnsä vaan Porin poliisia, jolta tämä operaatio mielestäni osoittaa täydellistä todellisuudentajun katoamista.

Anneli Auerin kertomat seikat ovat keskusrikospoliisin ohjeistuksen valossa hämmentäviä.

KRP nimittäin ohjeisti peitepoliisia pitämään suhteen Auerin enemmän kaverillisena, ja seksuaalinen kanssakäyminen tämän kanssa oli kielletty. Ennen peitetoimintaa laaditussa esittelymuistiossa ja KRP:n päällikön päätöksessä todettiin myös, etteivät lapset saa olla peitetoiminnan kohteena.

KRP:n apulaispäällikkö Tero Kurenmaa kieltäytyi tänään ruotimasta tapausta julkisesti. Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mielestä seksuaalinen kanssakäyminen salaisissa operaatioissa ei käy laatuun.

Poliisin ylin johto on luonnollisesti kiinnostunut kuulemaan KRP:n kannan tapahtumista. Edessä oleva selvitys on tuskin julkinen.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat