USA 2002. Ohjaus: Michael Rymer. Käsikirjoitus: Scott Abbott ja Michael Petroni, Anne Ricen romaanin pohjalta. Tuotanto: Su Armstrong ja Jorge Saralegui. Kuvaus: Ian Baker. Leikkaus: Dany Cooper. Päosissa: Stuart Townsend, Marguerite Moreau, Aaliyah, Vincent Perez, Paul McGann, Lena Olin, Christian Manon, Claudia Black.
Anne Ricen hyvän maun rajoja testaavat vampyyri-kronikat ovat innoittaneet jo jos jonkinlaisia elokuvatulkintoja, joista muistettavin lienee Neil Jordanin Veren vangit (1994). Siinä hauskan homoeroottisia värinöitä tarjoilivat Brad Pitt ja Tom Cruise, ja tällä kertaa niistä huolehtivat Vincent Perez ja Stuart Townsend: he esittävät kahta tuhatvuotista hammasveikkoa, oppi-isää ja poikaa, jotka tykkäävät pureskella toistensa kauloja, sitoa toisensa sänkyyn ja tuijotella toisiaan himokkaasti. (!!!)
Kadotettujen kuningattaren idea on seuraava: vampyyri Lestat (Townsend) herää ikiunestaan keskelle 2000-luvun pimeitä voimia. Hän huomaa saatananpalvonnan ja goottihevin valtaaman ajan soveltuvan hyvin verenhimoisiin tarkoituksiinsa, ja muuntautuu heti menestyväksi rokkitähdeksi. Samaan aikaan toisaalla vampyyrien kasvattama ihmislapsi, simpsakka Jesse-neito (Marguerite Moreau), tahtoo tutustua sukunsa pimeisiin juuriin ja etsiä käsiinsä palvotun Lestatin. Tämä puolestaan herättää musiikillaan henkiin kaikkien hamppihirmujen äidin, kadotettujen kuningattaren Akashan (Aaliyah). Tämä täti ei ole ollenkaan kiltti, vaan tuhoaa ja polttaa tieltään melkein kaikki vastaantulijat. Sitten Lestatin ja Akashan on kohdattava joko rakkaudessa tai kuolemassa. Tietysti rock-konsertissa.
Michael Rymerin ohjaama elokuva on mahtipontisen rock-oopperan, camp-henkisen vampyyrisäikyttelyn ja mustanpuhuvan kauhukomedian sekasikiö, joka raivostuttaa hajanaisuudellaan, mässäilevällä väkivallallaan ja umpityperällä juonellaan. Vain tahattomaan komiikkaan yltävän elokuvan vastenmielisyyttä lisää sen arveluttava sanoma ensisijaiselle kohdeyleisölleen, siis nuorille ja tietämättömille goottilapsille ja kaikenkarvaisille H.I.M.-faneille: itsensä viiltely ja muut rituaaliset kuolemanrakastelut ovat oikeasti supercool! "Join me in death, baby", sillä se on romanttista ja jännää!
Maskeeraukseen ja muihin tehosteisiin on panostettu lihaa säästämättä, ja oksetusefektit on taattu. Kurkut aukeilevat ja veri lentää raskaan rokin tahtiin, ja katsomossa kyllästys vaihtelee epäuskoisen hihityksen kanssa. Lopullisesti uskottavuus menee Stuart Townsendin käsittämättömän roolisuorituksen ansiosta: hän tekee pelätyn Lestatin hahmosta hintahtavasti vänisevän surkimuksen. Miehen kiemurtelua katsoessa ei tiedä itkeäkö vaiko parkua.
Nuorena edesmenneen pop-laulajan Aaliyahin ainoaksi jäänyt suoritus karmeana Akashana on sentään hitusen pelottavampi: hän todella näyttää kuolleista heränneeltä tappajapatsaalta. Mukaan sotkuun on joutunut myös vampyyri-isoäitiä esittävä Lena Olin -parka, joka ei enää tunnu saavan arvoisiaan osia mistään.
Teksti: Tuuve Aro
Kuva: Sandrew Metronome