Anna: Tarja Turunen tilittää rajusti Nightwish-potkuista

Nightwish-yhtyeen entinen solisti Tarja Turunen avautuu Annassa tuntemuksistaan.

Menestynyt suomalaislaulaja Tarja Turunen potkittiin pois Nightwish-yhtyeestä lokakuussa 2005 muiden bändin jäsenten toimesta. Hän avautuu Anna-lehdessä tuntemuksistaan tuon vaikean ajan jäljiltä. Rankka kokemus on jättänyt jälkensä nykyään soolourasta nauttivaan laulajattareen, ja Tarja kärsi asian johdosta fyysisistäkin oireista.

– Elämäni vaikeimmat asiat tapahtuivat vähän alle kolmekymppisenä. Äiti kuoli, ja Nightwish aiheutti suuren pettymyksen. Se, että jouduin pettymään ihmisiin, oli paljon pahempaa kuin bändistä erottaminen. Pettymys sai aikaan viikkojen fyysisen tärinän ja vapinan, hän tilittää Anna-lehdessä.

Yllätyksenäkin tulleet potkut nostivat naisen mieliin rankkoja muistoja menneisyydestä, ja laulajan kokemus heijastuu edelleen hänen elämässään. Bändin neljä muuta jäsentä julkaisivat tuolloin yhtyeen nettisivuilla avoimen kirjeen, jonka mukaan laulusolisti Tarja Turunen sai lähteä kokoonpanosta.

– Erottamiskirje toi lapsuuden koulukiusaamisen takaisin mieleeni. Suosta on noustu, mutta kirje jätti jälkensä: Minun on vaikeaa luottaa ihmisiin. Olen alati varmistamassa, ettei väärinymmärryksen vaaraa ole, hän avautuu Anna-lehdessä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat