Naisgolf on viime vuosina ottanut edistysaskeleita, sanalla sanoen eri suuntiin. Pelkkien pelillisten suoritusten ohella on korostunut lajin visuaalinen puoli, johon kuuluu pelaajien ulkoiset avut sekä vaatesponsorien vaatteiden esittely. Naisten Yhdysvaltain-kiertueella kenties tunnetuin esimerkki on Natalie Gulbis, joka esittelee sulojaan kentän ulkopuolella varsin estoitta.
Naisten Euroopan-kiertueellakin visuaalinen puoli on nostanut kurssiaan. Muun muassa australialainen Anna Rawson, 26, kuulunee Talin kisan seuratuimpiin pelaajiin muidenkin kuin pelkästään pelillisten ansioidensa perusteella. Golf Weekly -lehden lukijat äänestivät hänet kesäkuussa kiertueen kauneimmaksi naiseksi tittelillä "Golf Babe of the Year". Suomen Golflehti rankkasi hänet puolestaan kisan "Hot threen" -joukkoon. Torstaina Rawsonin ohjelmaan kuului harjoittelun ohella suomalaisen trendilehden haastattelu.
Mutta Rawson puhuu mieluummin pelistään. Kauden avausvoitto oli erittäin lähellä toukokuun lopussa Sveitsissä. Rawson johti yhdeksän reikää ennen loppua neljällä lyönnillä, mutta sitten hänelle tapahtui tyypillinen urheilijan virhe: hän alkoi ajattelemaan liikaa sekä tuijottamaan tulostaulua.
- En enää antanut pelin vain mennä, vaan ajattelin liikaa jo muun muassa voittoa, Rawson muistelee.
Solheim cupiin valittu Bettina Hauert pelasi viimeiset reiät kuin hurmiossa, ja kiri birdieillään Rawsonin etumatkan kiinni. Lopulta edessä oli uusinta, jossa Hauertin hurja vire jatkui.
- Hävisin uusinnassa, mutta sain kokemuksesta valtavasti oppia, Rawson sanoo.
