Amnesty: Tuhansia lapsia sotii maailmassa

Maailmassa on ainakin 300 000 alaikäistä sotilasta, jotka osallistuvat aktiivisesti taisteluihin, toteaa ihmisoikeusjärjestö Amnesty International tuoreessa raportissaan.

Järjestö haluaa kampanjoida lasten säästämiseksi sodalta muun muassa nostamalla asevoimiin rekrytoitavien alaikärajan 18 vuoteen. Lisäksi Amnesty vaatii aseita vieviä maita varmistamaan, ettei viennin kohteena olevissa maissa käytetä lapsia sotilaina.

Amnesty arvioi, että viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana kaksi miljoonaa lasta on saanut surmansa sodissa ja kuusi miljoonaa kärsii pysyvistä vammoista haavoituttuaan. Jopa kolmasosa aseellisten yhteenottojen uhreista on nykyään alaikäisiä.

Lisäksi noin kymmenen miljoonaa lasta on Amnestyn mukaan joutunut todistamaan julmuuksia kuten perheenjäsentensä surmaamisia ja 14 miljoonaa on joutunut pakolaisiksi taisteluiden takia.
(STT-DPA-AFP)


Lue myös:

    Uusimmat