Amerikkalaissotilaiden itsemurhat lisääntyneet

Suuri osa itsemurhan tehneistä palveli Irakissa tai Afganistanissa. Tutkimuksen mukaan Yhdysvaltain armeija ei osaa hoitaa riittävän hyvin mielenterveysongelmista kärsiviä sotilaitaan satojen miljoonien dollarien tukipaketeista huolimatta.

Yhdysvalloissa on noussut kohu tuoreesta tutkimuksesta, joka paljastaa amerikkalaissotilaiden itsemurhien olevan huomattavassa kasvussa.

Sanomalehti Washington Postin haltuunsa saaman armeijan sisäisen tutkimuksen mukaan 121 amerikkalaissotilasta kuoli viime vuonna oman käden kautta. Määrä on lähes viidenneksen suurempi kuin vuonna 2006 ja suurin sitten tilastojen aloittamisen vuonna 1980.

Iso osa itsemurhan tehneistä oli palvellut pitkiä jaksoja Irakissa tai Afganistanissa. Taustalta löytyi usein myös ihmissuhdeongelmia sekä talous- ja työvaikeuksia.

Tutkimuksessa todetaan, ettei Yhdysvaltojen armeija osaa vieläkään riittävän hyvin arvioida, seurata ja hoitaa mielenterveysongelmista kärsiviä sotilaita. Satojen miljoonien dollareiden tukipaketeista huolimatta monet sotilaat jäävät yhä vaille yksilöllistä neuvontaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat