Amerikkalaisen Erikan mies kuoli koronavirukseen vain päiviä diagnoosin jälkeen – kaikki alkoi vilunväreistä: "Tämä ei ole peliä"

1:24
Videolla kerrotaan, mikä oli koronavirustilanne Suomessa 26. maaliskuuta.

Yhdysvaltalaisen Erikan mies menehtyi koronavirukseen hieman yli viikon kuluttua ensimmäisistä oireista. Naista haastatteli ABC News -sivusto.

Erika Cave-Millerin mies Jermaine kuoli koronavirukseen juuri ennen 45-vuotissyntymäpäiväänsä.

Ensin miehellä diagnosoitiin keuhkokuume ja sen jälkeen koronavirus. Hän joutui hengityskoneeseen ja lopulta menehtyi. Erika on hämmentynyt siitä, että tämä kaikki tapahtui vain hieman yli viikossa.

Ensin vilunväreitä ja myöhemmin teholle

Kaikki alkoi sillä, että Jermainella oli vilunväreitä.

– Minua paleltaa niin paljon, Jermaine oli sanonut 11. maaliskuuta.

He menivät samana päivänä päivystykseen. Jermainella oli 38,6 astetta kuumetta. Hän sai antibiootteja ja hänet lähetettiin kotiin. 

Teholle ja koronavirustestiin

Seuraavana päivänä kuume nousi yli 39 asteeseen. He menivät teho-osastolle. Erikaa pyydettiin poistumaan huoneesta keskustelua varten. Se oli viimeinen kerta, kun hän näki miehensä.

– He laittoivat oveen oranssin tarran. Kysyin, mitä varten se on ja lääkäri vastasi: ”Noh, testasimme hänet koronaviruksen varalta."

Erika oli ihmetellyt, miksei voinut jäädä miehensä luokse. Jos Jermainella olisi jotain, sama olisi varmasti myös hänellä. 

Jos tviitti ei näy, voit katsoa sen täältä.

– Pyysin, että saisin olla hänen kanssaan. He eivät suostuneet. He eivät antaneet minun jäädä.

16. maaliskuuta Erikalle kerrottiin, että hänen miehellään oli koronavirus. Pian sen jälkeen, kun testit olivat tulleet takaisin positiivisina, Jermaine laitettiin hengityskoneeseen.

Kuoli 19. maaliskuuta

Aamulla 19. maaliskuuta Jermainen lääkäri soitti ja kertoi, että he yrittivät saada ilman kulkemaan Jermainen keuhkoissa.

Iltapäivällä lääkäri kuitenkin soitti uudelleen. Hänellä oli huonoja uutisia.

– Hänen ensimmäiset sanansa olivat ”olen pahoillani”. 

Puhelin putosi Erikan käsistä ennen kuin hän kuuli lääkärin sanovan mitään muuta.

– Tiesin, mistä oli kyse. En halunnut kuulla enempää. 

Erika joutui kertomaan suru-uutisen läheisille. Paikalla olivat perheen 20-vuotias poika, 5-vuotias tytär, Erikan sisko ja 83-vuotias äiti. Hän joutui myös soittamaan Jermainen vanhemmille.

Hautajaiset järjestetään perheen kotona. Vieraita saa olla paikalla vain vähän, koska koronaviruksen takia on annettu kokoontumisrajoituksia.

Tulevaisuus pelottaa

Erika on kauhuissaan, koska hänellä ja muilla perheenjäsenillä todettiin myös koronavirus. He ovat yhdessä kotonaan yötä päivää.

Erikan mielestä amerikkalaisten ei missään nimessä pitäisi palata takaisin töihin, kun koronavirustilanne on tällainen kuin se on.

– Tämä ei ole peliä. Tässä kuolee ihmisiä.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja