12 viikon ikäinen vauva sairastui koronavirukseen Isossa-Britanniassa – äiti tyrmistyi lääkärin sanoista

Pikkuvauva joutui sairaalaan koronaviruksen takia, mutta pääsi myöhemmin kotiin toipumaan. 

12 viikon ikäinen Winter-Rose Watson joutui perjantaina 3. huhtikuuta sairaalaan Isossa-Britanniassa. Vauvalla oli ollut korkea kuume ja hengitysvaikeuksia. Tytön äiti Jade kertoo Metro-sivustolle, että ensin lääkärit sulkivat koronaviruksen pois mahdollisten diagnoosien joukosta, mutta seuraavana päivänä testeissä todettiinkin, että tytöllä oli virus.

Kuumetta ja hengitysvaikeuksia

Kaikki alkoi 2. huhtikuuta.

– Torstaina hänellä oli ollut pahasti kuumetta, noin 38,5 astetta. Soitin neuvovaan puhelimeen ja ohjeistuksena oli pysyä kotona, Jade kertoo.

Nainen oli laittanut hälytyksen herättämään viiden aikaan perjantaina tarkistaakseen lapsen voinnin. Hän huomasi että Winter-Rose tuntui lämpimämmältä kuin ennen.

– Minun ei tarvinnut edes koskea häneen, sillä hänestä huokui lämpöä. Hän haukkoi henkeään.

Jade soitti ambulanssin, mutta hänen mukaansa hoitajilla kesti kolme tuntia saapua paikalle. Tytön kuume oli hieman laskenut, mutta oli silti korkea.

Ensimmäinen lääkäri ei pitänyt koronavirustestiä tarpeellisena

Winter-Rose vietiin Royal Blackburnin sairaalaan. Jade väittää, että heidän saapuessaan sairaalaan eräs vanhempi lääkäri oli todennut, etteivät vauvat sairastuneet koronavirukseen ja että he eivät testaisi 12 viikon ikäisiä.

– Järkytyin pahasti, ja he huomasivat sen. Konsultoiva lääkäri halusi kuitenkin ottaa testin. 

Testitulosta odotellessa lapselle tehtiin tutkimuksia muiden sairauksien varalta. Kuumetta yritettiin saada laskemaan antibiooteilla. 

Pääsi kotiin toipumaan

Tytöllä todettiin koronavirus. Hänet laitettiin tiputukseen ja hän oli jonkin aikaa hengenvaarassa. Asiantuntijat olivat sanoneet Jadelle, että mitään muuta ei ollut tehtävissä. 

Loppujen lopuksi kävi hyvin. Seuraavan 48 tunnin kuluessa Winter-Rosen tila parani niin paljon, että hän pääsi kotiin toipumaan maanantaina. Hänet määrättiin eristyksiin 14 päiväksi.

Lapsen sairastuminen järkytti

Winter-Rosen sairastuminen oli tuntunut Jadesta hirveältä.

– Se oli elämäni kamalin kokemus, kahden lapsen äiti kertoo.

– Olin niin peloissani. Oli kamalaa nähdä pikkuiseni kärsimässä niin kovasti. En voinut uskoa, että näin tapahtui. Olen niin kiitollinen siitä, että hän selvisi koettelemuksista.

Jade haluaa kertoa tarinansa varoittaakseen muita vanhempia. Heidän tulisi olla tarkkaavaisia ja pysytellä sisätiloissa. 

Lääkärit pitävät Jaden kuntoa edelleen silmällä joka päivä. Läheiset tuovat ruokaa ja muita tarvikkeita Jaden kodin ulkopuolelle.

Äitikin olisi kaivannut tukea

Jade ei tiedä, onko hänellä, pojalla tai isällä ollut koronavirusta. Jaden ainoa oire oli päänsärky, joka ei lähtenyt edes lääkkeillä.

– Poikani oli kanssani muutamaa päivää ennen kuin Winter päätyi sairaalaan. Nyt hän on eristyksissä isänsä kanssa tämän luona enkä tiedä, olisiko hänkin voinut saada sen.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Vaikeinta koko jutussa oli se, että Jaden tukena ei ollut sairaalassa ketään. Kukaan ei ole voinut tulla sen jälkeenkään kyläilemään.

– Tällaisina aikoina kaipaisi tukea. Tämä on varmasti todella rankkaa niille, jotka ovat yksin sairaalassa ja joita kukaan ei tule katsomaan.

Lue myös:

    Uusimmat