Alonso valitti Vettelistä vain muodon vuoksi

Fernando Alonso myönsi Britannian GP:n jälkeen valittaneensa Sebastian Vettelin ajosta tiimiradiossa vain sen takia, koska Vettel purnasi Alonson ajosta.

Alonso sanoi kisan aikana tallilleen, että Vettel sai suorittamaansa ohitukseen sääntöjenvastaista etua ajamalla radan reunojen ulkopuolelta.

- Hän olisi joka tapauksessa ohittanut minut kierrosta myöhemmin, joten radan reunoista purnaaminen oli vain asia, jolla talli pidettiin kiireisenä. Hän valitti minusta, joten minä valitin hänestä. Se oli hauskaa ulkopuolelta, Alonso myönsi kisan jälkeen.

Alonsoa jäi harmittamaan se, ettei hänen Ferrarinsa ollut enää täydessä iskussa tilanteessa, jossa hän iski Vettelin kanssa yhteen.

- Kamppailu käytiin valitettavasti väärässä kohtaa kisaa. Olimme puhuneet tallin kanssa kaksi kierrosta ennen taistelun alkua, keskeytämmekö, koska meillä on aerodynamiikkaongelmia. Takasiipi sakkasi, mikä aiheutti paljon ongelmia autossa. Lisäksi meillä oli akkujen kanssa ongelmia. Yhtäkkiä Sebastian saapui ja minulla oli akkuongelmia, sakkausongelmia ja bensaakin piti säästää. Totesimme, että hänen pitäminen takana on mahdotonta. Kierrokset kuitenkin menivät eteenpäin ja eteenpäin ja hän pystyi takanani, Alonso kommentoi.

Alonso ajoi maaliin kuudentena ja Vettel viidentenä.

Lue myös:

    Uusimmat