Alkoholikielto jakaa mielipiteitä eduskunnassa

Eduskunta joutuu näillä näkymin äänestämään siitä, sallitaanko alkoholin nauttiminen julkisilla paikoilla ja millä ehdoin vai kielletäänkö se yksiselitteisesti. Asia ratkaistaan, kun eduskunta hyväksyy uuden järjestyslain.

Hallituksen esityksestä lausuntonsa perjantaina antanut lakivaliokunta ei päässyt yksimielisyyteen asiasta. Valiokunnan keskustalaiset jäsenet Kari Myllyniemi ja Seppo Lahtela sekä kristillisdemokraattien Toimi Kankaanniemi ja alkiolaisen keskustan Sulo Aittoniemi ajoivat ehdotonta kieltoa, kun valiokunnan enemmistö myötäili sallivampaa linjaa.

Hallituksen esityksen mukaan päihdyttävien aineiden nauttiminen yleisellä paikalla taajamassa ja julkisessa kulkuneuvossa olisi kielletty, aiheutuu siitä häiriötä tai ei. Puistoissa tai niihin verrattavassa paikassa alkoholia saisi kuitenkin nauttia, ellei siitä ole kohtuutonta haittaa muille.

Eduskunnan perustuslakivaliokunta linjasi jo aiemmin siihen suuntaan, että kielto yleisellä paikalla voisi tulla kysymykseen silloin, jos alkoholin nautiskelusta aiheutuu muille häiriötä. Lakivaliokunnan enemmistö myötäili tällaista ajattelua.

Kielto nauttia alkoholijuomia kadulla, puistossa tai muulla yleisellä paikalla poistettiin laista vuonna 1995. Sen jälkeen osa kunnista on ottanut saman kiellon omiin järjestyssääntöihinsä.

Eduskunnassa asia on nyt ajankohtainen siksi, että uudella järjestyslailla luodaan samat säännöt koko maahan, ja sillä korvataan kunnalliset järjestyssäännöt.

Hallituksen esityksessä myös kielletään seksipalvelujen ostaminen ja maksullinen tarjoaminen yleisellä paikalla siten, että siitä aiheutuu häiriötä ympäristölle. Kankaanniemen mielestä tällainen toiminta pitäisi yksiselitteisesti kieltää ilman mitään lievennyksiä.

Uusi järjestyslaki tulee eduskunnan täysistunnon ratkaistavaksi sen jälkeen, kun hallintovaliokunta on saanut valmiiksi oman mietintönsä hallituksen esityksestä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat