Anna-Sofia, 20, havahtui ylipainon aiheuttamaan pahaan oloon ja päätti muuttaa elämäntapansa: Karisti ylimääräiset kilot vuodessa – kuvat ennen ja jälkeen
Reilu vuosi sitten Anna-Sofia havahtui siihen, etteivät aiemmin omaa kokoa vastanneet vaatteet mahtuneet enää päälle. Elämäntapamuutoksen myötä hän karisti ylimääräiset kilot ja hurahti fitness-urheiluun.
Anna-Sofia Tölli, 20, ei enää viihtynyt omassa kehossaan. Oman kokoiset vaatteet eivät enää mahtuneet päälle ja hän tunsi jatkuvasti olonsa väsyneeksi. Tuolloin Anna-Sofia painoi noin 65 kiloa, joka tarkoitti 158 senttimetriselle naiselle ylipainoa.
– Vaikka kuinka nukuin hyvät yöunet, niin olin väsynyt. Ylipaino vaikutti negatiivisesti arjessa jaksamiseen, nainen muistelee.
Anna-Sofia päätti, että tilanteeseen täytyy tulla muutos. Viime vuoden huhtikuussa hän alkoi muuttaa elämäntapojaan terveellisempään suuntaan.
– En missään vaiheessa ajattelut sitä niinkään elämäntapaprojektina, vaan enemmin niin, että tälle tilanteelle täytyy nyt jotain tehdä. Painetta ulkopuolelta ei tullut, se oli minun oma juttuni, hän kertoo.
Ensimmäisenä eroon sokerikoukusta
Ensi töikseen Anna-Sofia lähti työstämään sokeririippuvuuttaan. Hän oli tottunut palkitsemaan itsensä herkuilla esimerkiksi aina, kun sai koulutehtävän tehtyä. Naisen piti pyrkiä tavasta eroon sekä opetella syömään säännöllisemmin ja terveellisemmin.
Ennen naisen ateriarytmissä ei ollut logiikkaa. Anna-Sofia saattoi esimerkiksi jättää aamupalan välistä, jolloin lounasaikaan mennessä nälkä oli jo kiljuva. Tällöin tuli sorruttua nopeisiin ja epäterveellisiin valintoihin.
– Siinä kohtaa, kun sain tehtyä syömisestäni säännöllisempää ja järkevämpää, muutoksen omassa olossa huomasi todella nopeasti. Varmaan ensimmäisen viikon jälkeen tuntui aivan eri ihmiseltä, Anna-Sofia kertaa.
Elämäntapamuutokseen toivat omat haasteensa koulu ja työt, jotka pitivät naisen kiireisenä.
– Opiskelin sairaanhoitajaksi ja tein siinä sivussa töitä, joten päivät ja viikot olivat aika täynnä. Se ei sinäänsä ole mikään tekosyy huonoille elämäntavoille, mutta vaikutti kuitenkin eniten sillä hetkellä, Anna-Sofia sanoo.
Välillä itseään piti kovistella
Etenkin aluksi Anna-Sofian piti taistella väsymystä vastaan kiireisen arjen keskellä. Nainen oli aiemmin harrastanut liikuntaa säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta nyt hän oli päättänyt tehdä siitä kiinteän osan arkea.
Aluksi Anna-Sofia lenkkeili kolmesta neljään kertaan viikossa, ja peruskunnon kasvaessa hän siirtyi kuntosaliharjoitteluun. Nainen kävi kuntosalilla kolme kertaa viikossa, ja noudattaa samaa tahtia edelleen.

Noin vuosi sitten Anna-Sofia aloitti treenaamaan säännöllisesti useamman kerran viikossa. Kuva: Anna-Sofia Tölli
– Lenkkeily oli aluksi kävelyä ja hölkkää, mutta pikku hiljaa enemmän juoksupainotteista, Anna-Sofia kertoo.
– Varsinkin aluksi se oli sellaista väsymyksen kanssa kamppailua. Tietyllä lailla piti itseään pakottaa ja ottaa niskasta kiinni. Nämä asiat eivät kuuluneet arkeeni aiemmin, joten uuteen elämäntyyliin piti totutella, hän jatkaa.
Lenkille lähtö ei kuitenkaan koskaan jälkikäteen kaduttanut; päinvastoin. Yllättäen liikunta olikin se, mistä Anna-Sofia sai voimaa, virtaa ja jaksamista.
Armollisuus itseä kohtaan kasvoi matkan aikana
Vuoden sisään mahtui myös takaiskuja. Repsahdukset näkyivät lähinnä herkkujen tunnesyömisenä.
– Varsinkin aluksi ajattelin, että koska söin tänään huonosti, sillä ei ole merkitystä, vaikka jatkaisin samalla linjalla huomenna: homma on jo vedetty läskiksi. Asia ei tietenkään ollut niin, Anna-Sofia kertaa.
Anna-Sofia yllättyikin siitä, kuinka vaikea syömistottumuksiaan on muuttaa. Hän oli ajatellut, että ruokavalion muuttaminen tulee olemaan koko prosessissa helpointa.
– Se vaatikin paljon enemmän fokusta, miettimistä ja asennoitumista, hän sanoo.
– Aluksi sitä oli todella ankara itselleen, mutta pikku hiljaa armollisuus itseä kohtaan kasvoi, Anna-Sofia kertoo.

Anna-Sofia yllättyi siitä, miten vaikea omia ruokailutottumuksiaan on muuttaa. Kuva: Anna-Sofia Tölli
Miesystävästä suuri apu
Anna-Sofia on saanut huimasti apua ja tukea miesystävältään, joka on SM-tason kehonrakentaja. Henkisen tuen lisäksi pariskunta harjoittelee yhdessä kuntosalilla.
– Minulla oli viime syksynä hetken personal trainer kuntosalilla mukana. Olisin ehkä kaivannut häneltä hieman lisää käytännön tukea. Silloin, kun aloin käymään mieheni kanssa salilla, hänellä oli paljon korjattavaa tekniikoissani ja ihan syömisessäkin, Anna-Sofia kertoo.
Miesystävä tuo Anna-Sofialle paljon motivaatiota ja tukea treeneihin sekä arkeen. Yhteisen arjen jakaminen on helppoa, kun kiinnostuksen kohteet ovat samat.
– Hän on minulle kyllä tuki ja turva. Hän iloitsee onnistumisistani ja jakaa nämä asiat kanssani, Anna-Sofia sanoo.
Kehonrakentajana kunnostautunut miesystävä on saanut myös Anna-Sofian haaveilemaan kisaamisesta.
– Tärkein tavoitteeni tällä hetkellä on olla hyvässä fyysisessä kunnossa ja voida paremmin, mutta eihän sitä koskaan tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Miehen mukana on ehkä alkanut kytemään ajatus kisaamisesta, mutta sen tulevaisuus ja aika näyttää, hän pohtii.

Nykyään huikeassa kunnossa oleva Anna-Sofia haaveilee kisaamisesta fitneksen saralla. Kuva: Anna-Sofia Tölli
Aloittaa kannattaa heti eikä hetken päästä
Anna-Sofia tietää, että aloittaminen on elämäntapamuutoksessa vaikeinta. Hän kehottaakin aloittamaan heti, eikä odottamaan parempaa hetkeä.
– Sain itse aikanaan vinkin, että aloittamista ei kannata lykätä. Aloittaa kannattaa heti teolla, jonka pystyy tekemään vartin sisällä. Oli se sitten kävelylenkki tai terveellisempi ateria, hän sanoo.
– Muutoksen ei tarvitse odottaa parempaa ajankohtaa tai sopivampaa aikaa, koska eihän sellaista lopulta ikinä tule, Anna-Sofia toteaa.
Nainen itse on ylpeä toteuttamastaan elämäntapamuutoksesta.
– Tämä versio itsestäni on se, joka haluan olla. Ikinä en palaisi vanhaan takaisin, Anna-Sofia sanoo.
Uusimmat
-
20:50
Ilves-tähti Eemeli Suomi alisti hattutempullaan JYPiä, TPS:lle taas ruma kotitappio – näin SM-liigassa pelattiin tiistaina
-
20:30
Me Naiset: Nanna ja Jere Karalahden ero on edelleen vireillä – Nanna avaa nyt syitä taustalla
-
20:23
Näin tuoretta liigalisenssisekoilua perustellaan – "Katsoimme vähän huonosti"
-
20:16
Suurseurassa tapahtui hämmästyttävä muodonmuutos – taustalla parjattu nimi: "Oli Euroopan yliarvostetuin hyökkääjä"
-
20:06
Poskien pullotus paljasti! Keittiössä vieraillut koira ei ollut ihan niin ovela kuin kuvitteli
-
20:05
Eemeli Suomen hurja pisteputki sen kuin venyy – iskenyt viime liigaotteluissa hirmuista jälkeä
-
20:00
Salkkarit-hahmon kidnappaaja selviää: "Mitä haluat minusta?"
-
19:54
Hamas ja Israel syyttävät molemmat toisiaan aselevon rikkomisesta – MTV seuraa sotaa
-
19:38
Ryan Lasch teki erikoisen liigaennätyksen – TPS:ää viedään oikein kunnolla Turussa
-
19:38
Nina perheineen kunnostaa yli 300-vuotiasta taloa slow renovation -tyylillä – "Etenemme todella hitaasti"
-
19:28
Surkeasta ajosäästä seurasi kymmeniä liikenneturmia – Pohjanmaalla rekka ja kuorma-auto törmäsivät
-
19:25
Vesa-Matti Loirin Inarin-mökki myytiin – yllättävä ostaja löytyi autourheilun parista
-
19:16
SM-liigan lisenssihakemuksessa todellinen yllätyskäänne
-
19:14
TPS:lle karmiva nukahdus Turussa – Ilves-tähti huudatti kotiyleisöä Nokia Arenalla
-
19:03
Yeboyah sai Valtteri Palinin äidiltä koskettavan kutsun: "Ehkä odotetaan vielä tuonne joulun jälkeen"
-
19:01
Tarkista, löytyykö sinulta: Tällä ysäripehmolla voi nyt tienata mukavasti
-
19:00
Lue täältä kaikki MTV Uutisten kommenttikirjoitukset
-
18:59
Sisäministeriön muistio paljastaa: Tämän takia rajanylityspaikat suljetaan
-
18:52
Jätetäänkö turvapaikanhakija pakkaseen paleltumaan, kun raja on kiinni? Näin ministerit ja Rajavartiolaitos vastasivat
-
18:39
Yle: Kymmenien miljoonien ostoskylä itärajalla menossa kaupaksi pilkkahintaan – näin autiota ostoskeitaassa oli jo toissakesänä
-
Lataa lisää