44-vuotias mies tuomittiin viiden vuoden vankeusrangaistukseen naisystäväänsä kohdistuneista törkeästä pahoinpitelystä, törkeästä raiskauksesta ja törkeästä vapaudenriistosta.
Helsingin käräjäoikeus on maanantaina tuominnut 44-vuotiaan miehen Helsingissä 12.–13. kesäkuuta tänä vuonna tehdyistä törkeästä pahoinpitelystä, törkeästä raiskauksesta ja törkeästä vapaudenriistosta yhteensä viiden vuoden pituiseen ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Lisäksi vastaaja on velvoitettu korvaamaan asianomistajalle vahingonkorvauksia yhteensä noin 29 000 euroa.
Tuomittu mies on kertonut menettelynsä johtuneen alfa-PVP:n eli niin sanotun peukkuhuumeen aiheuttamasta sekavuustilasta. Oikeuden mukaan kyse oli tuoreehkossa parisuhteessa tapahtuneen yhteisen, myös päihteiden käyttämistä sisältäneen ajanviettämisen jälkeisestä tilanteesta, johon oli sisältynyt useita tunteja kestänyttä vapaudenriistoa ja voimakasta lähisuhdeväkivaltaa.
Järjetöntä väkivaltaa
Väkivaltaa on tuomiossa kuvailtu laajalti. Tuomittu on pahoinpidellyt uhria lyömällä tätä nyrkillä kasvoihin useita kertoja, vetämällä hiuksista, potkimalla tätä päähän ja vartaloon, hakkaamalla tämän päätä lattiaan sekä painamalla polveaan uhrin kasvoihin ja ylävartaloon.
Tuomittu oli lisäksi käsillään kuristanut uhria kaulasta, haavoittanut päänahkaa veitsellä, tunkenut ainakin veitsen tupen naisen emättimeen tai peräaukkoon, uhannut uhria useita kertoja suusanallisesti tappamisella ja uhrin pojalle tehtävällä väkivallalla tehostaen uhkauksiaan pitämällä erilaisia veitsiä kädessään sekä juuri ennen poliisien saapumista vielä kuristanut naista hupparin narulla niin, että poliisien saapuessa naru oli ollut naisen kaulan ympärillä.
