Älä unohda tärkeää vaihetta! Kosmetologi kertoo, miten loihdit tasaisen ja kestävän tuloksen itseruskettavilla

Itseruskettavien ABC: Mitä pitää muistaa? Vältä nämä kahdeksan purkkirusketuksen kanssa 2:57
Miten se menikään? Tarkista videolta kahdeksan tärkeää muistisääntöä, kun levität itseruskettavaa iholle.

Kesä lähenee loppuaan, mutta sen ei tarvitse tarkoittaa hyvästien jättöä ruskettuneelle hipiälle. Itseruskettavilla tuotteilla loihdit itsellesi vuoden ympäri kestävän hehkun.

Kaupan hyllyt notkuvat erilaisia rusketusta lupaavia tuotteita, ja nykyisin saatavilla olevissa itseruskettavissa on paljon valinnanvaraa.

Voit valita itsellesi sopivimman tuotteen erilaisten koostumusten, käyttötarkoitusten ja levitystapojen perusteella. Turvallista purkista saatavaa rusketuksen voi havitella kotikonstein esimerkiksi itseruskettavilla voiteilla, vaahdoilla, rusketusvesillä tai kosteusvoiteen sekaan sekoitettavilla tipoilla, unohtamatta kauneussalongista saatavaa suihkurusketusta.

Selvitimme alan ammattilaisen avulla, millä vinkeillä purkkirusketuksesta tulee tasainen ja kuinka värin saa pidettyä hyvänä mahdollisimman pitkään.

– Tänä päivänä se on monelle tärkeä, kun ei näistä Suomen kesäkeleistä aina tiedä, onko se aurinko näkyvissä, yrittäjä ja Suomen Kosmetologien Yhdistyksen SKY-Kosmetologi Leila Riihikangas toteaa.

Riihikangas on ollut kauneudenhoitoalalla 20 vuotta. Hän omistaa Kauhavan Alahärmässä Kauneushoitola Leidin, joka tarjoaa asiakkailleen suihkurusketuksia sekä kotikäyttöön tarkoitettuja itseruskettavia.

Alkuun asteittain päivettävällä voiteella

Itselle sopivin tuote kannattaa valita aina oman ihon tarpeiden ja halutun lopputuloksen mukaan. Koska kauppojen valikoima on nykyisin niin laaja ja monipuolinen, voi aloittelijalla mennä nopeasti sormi suuhun pohtiessaan, minkä purkin itselleen valitsee.

– Niitä on monenlaisia. Levityskintaalla saa tasaisinta jälkeä, Riihikangas toteaa.

Levityskinnas on samettinen itseruskettavan levittämiseen tarkoitettu hanska, joka suojaa kämmenten kuivaa ihoa väriltä. Sellainen kannattaa hankkia, jos itseruskettavista haluaa hakea iholle väriä.

Kukkaronnyörit eivät ehkä kestä jokaisen veden, vaahdon ja geelin kokeilua oikean koostumuksen löytämiseksi, mutta alkuun pääsee hyvin esimerkiksi asteittain päivettävällä vartalovoiteella. Vähitellen päivettävän voiteen avulla voit itse vaikuttaa sopivan rusketusasteen syvyyteen.

Päivettävä vartalovoide sopii myös erinomaisesti talvikäyttöön ja näyttää luonnolliselta myös kalpeammalla iholla. Päivettävät voiteet auttavat myös värin ylläpitämisessä varsinaisen itseruskettavan levityskertojen välillä.

Tärkeä esityö ennen itseruskettavan käyttöä

Tärkeintä onnistuneen tekorusketuksen loihtimisessa on esityö. Muista kuoria ja kosteuttaa iho ennen itseruskettavan käyttöä, jotta saat tasaisen rusketuksen.

– Valmistelu on tärkeää. Tällä tarkoitan ihon kuorintaa, eli jos iholla on kuollutta solukkoa, niin silloin väri imeytyy ihon kuolleeseen solukkoon, joka varisee ensimmäisenä pois. Silloin lopputulos on laikukas, Riihikangas muistuttaa.

Testasimme, ovatko kalliit sheet maskit hintansa arvoisia. Juttu jatkuu videon alla.

Ovatko kalliit kangasmaskit ihonhoidossa hintansa väärtejä? Testissä ilmiöksi nousseet sheet maskit 3:45
KATSO MYÖS: Ovatko kalliit kangasmaskit ihonhoidossa hintansa väärtejä? Testissä ilmiöksi nousseet sheet maskit.

Riihikangas suosittelee kuorimaan ja kosteuttamaan ihon hyvissä ajoin edellisenä päivänä ennen itseruskettavan levittämistä tai suihkurusketuksen ottamista. Itseruskettava ei levity tasaisesti kuivalle iholle, mutta tasaista jälkeä ei myöskään saa, jos kosteusvoide ei ole ehtinyt imeytyä ihoon ennen itseruskettavan tuotteen levittämistä.

Levitä kintaalla ja pyydä kaverilta apua

Ennen itseruskettavan levitystä on syytä aina lukea tuotteen käyttöohjeet huolellisesti.

– Levitä ainetta pyörivin liikkein asiaankuuluvalla samettihanskalla. Etene niin, että koko vartalo tulee käytyä läpi, Riihikangas neuvoo.

Jos ihossa on kuivia kohtia, tuote tarttuu niihin epätasaisesti ja sävystä voi tulla laikukas. Yleisimmät ongelmakohdat ovat kyynärtaipeet, kämmenet ja polvet. Kuiviin kohtiin itseruskettavaa kannattaa levittää niukemmin.

Pese kädet huolellisesti saippualla värin levittämisen jälkeen, jotta kynnenaluset ja kynsinauhat eivät värjäänny. Hiero lopuksi vielä kämmenselkiin väriä, jotta vältyt yleiseltä mokalta: rusketushihoilta, jolloin kämmenet ovat muuta vartaloa vaaleammat ja ranteessa on kaiken kertova rusketusraja.

– Ole järjestelmällinen, jotta tiedät, mistä kohtaa aloitit, ettei tule montaa kerrosta samaan paikkaan, Riihikangas muistuttaa.

Itseruskettavaa tarvitsee levittää vain ohut kerros kerrallaan.

– Selkään voi olla haastava saada levitettyä yksin eli apukädellä levitys onnistuu tasaisemmin. Kaveri ainakin sitten näkee, ettei mene mihinkään kohtaan liikaa, Riihikangas vinkkaa.

Jos sinulla ei ole apukäsiä, kannattaa valita sellainen itseruskettava tuote, johon on lisätty niin sanottu karttaväri. Kun tuote on väriltään tumma, levitysvaiheessa huomaa helposti, jos jokin kohta ihossa on jäänyt käsittelemättä. Karttaväri pestään myöhemmin pois ja alta paljastuu lopullinen väri.

Itseruskettavan tulee antaa kuivua ennen pukeutumista. Pukeudu senkin jälkeen mielellään löysiin ja kiristämättömiin vaatteisiin. Jos levität itseruskettavan illalla huomioi, että se saattaa tahrata yöpaitasi tai lakanat, jos aine ei ole vielä täysin kuivunut.

Kokeile hyvissä ajoin

Anna itseruskettavan välillä kuoriutua kokonaan pois iholta. Jos pohjalla on laikukas itserusketus, ei uusi kerros väriä tee siitä sen tasaisempaa.

Itseruskettava säilyy iholla normaalisti viikon verran riippuen siitä, kuinka nopeasti iho uusiutuu. Käyttämällä kosteuttavia tuotteita ja välttämällä kuorintaa, hankausta ja turhaa hikoilua voi rusketuksen kestoa hieman pidentää.

– Kannattaa välttää hikoilua ja urheilua ainakin suihkurusketuksen jälkeen, Riihikangas muistuttaa.

Jos käytät kasvoilla itseruskettavia tuotteita, ei samanaikaisesti kannata käyttää tällä hetkellä huipputrendikkäitä happokuorintoja.

– Ne voivat vaikuttaa siihen, että kasvoilta rusketus lähtee nopeammin pois, Riihikangas kertoo.

Tärkeisiin juhliin, kuten vaikka häihin tai syntymäpäiväjuhliin valmistautuminen kannattaa aloittaa hyvissä ajoin. Jos purkkirusketusta ei halua koko vartalolle, itseruskettavaa voi hyvin käyttää esimerkiksi pelkästään sääriin. Jos ei ole ennen kokeillut itseruskettavia, kannattaa niihin tutustua hyvissä ajoin ennen tärkeää juhlaa.

– Jos on jokin tärkeä meno, niin silloin ei kannata kokeilla ensimmäistä kertaa. Jos se väri onkin liikaa, voi pahimmillaan mennä koko juhla pilalle, Riihikangas muistuttaa.

Katso videolta vinkit kesän juhlapukeutumiseen. Juttu jatkuu videon alla.

Mitä päälle kevään tai kesän juhliin? Ammattilainen valitsi kolme asuvaihtoehtoa 2:58
KATSO VIDEO: Mitä päälle kesän juhliin? Stylisti Maryam valitsi toimittajalle kolme asuvaihtoehtoa.

Oikean rusketussävyn valinta

Itseruskettavan sävyn valinta voi olla kokemattomalle vaikea päätös. Jos käy ammattilaisen pakeilla suihkurusketuksessa, voi luottaa siihen, että on hyvissä käsissä, Riihikangas arvioi. Hän kertoo, että suihkurusketuksessa käytettäviä sävyjä voi jopa sekoittaa keskenään asiakkaalle sopivan värin löytämiseksi. Näin vältytään liian tummalta, oranssilta tai haalealta lopputulokselta.

– Umpimähkään kaupan hyllyltä purkin valinta voi mennä arpapeliksi, Riihikangas toteaa.

Itseruskettavia voi jonkin verran kerrostaa, mutta liian usein käytettynä saattaa lopputuloksesta tulla lopulta epäluonnollisen oranssi. Vanhentunut purkkiväri voi taas johtaa vihertävään lopputulokseen iholla.

Useimmat itseruskettavat eivät näy iholla välittömästi vaan vaikutus alkaa näkyä pikkuhiljaa. Jos levität itseruskettavan voiteen illalla, näet lopullisen tuloksen vasta seuraavana aamuna.

Jos väri on saatava iholle nopeasti, voivat erilaiset vartalomeikit eli body bronzerit auttaa hädässä. Kokeile väriä antavan voiteen levittämistä säärille ennen juhlia antamaan välitöntä hehkua. Välittömästi värjäävät tuotteet ovat kuin vartalomeikkiä, ja ne voi pestä pois suihkussa.

Alla olevalla julkaisulla meikkiguru Victoria Lyn esittelee iholle välittömästi värin antavia voiteita. Juttu jatkuu videon alla.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Huomioi, että vartalomeikin tulee olla täysin kuivunut iholle ennen pukeutumista, jotta se ei tahraa juhlavaatteita.

Tee näin, jos rusketuksesta tulee laikukas

Huolellinen ihon valmistelu kuorimalla ja kosteuttamalla sekä itseruskettavan maltillinen levitys takaavat kauniin lopputuloksen. Yleinen virhe on kuitenkin se, että rusketusta ei ylläpidetä ihon kosteutuksella.

– Ei nättiä meikkiäkään saa tehtyä, jos iho on kuiva, Riihikangas muistuttaa.

Jos iho on kuiva, rusketus varisee nopeasti pois ja muuttuu laikukkaaksi.

– Kosteutus on tärkeää. Jos iho pääsee kuivumaan, mikään rusketus ei kestä eikä näytä hyvältä, Riihikangas muistuttaa.

Tiettyjen hoitojen, kuten sokeroinnin, jälkeen ei kannata suoraan levittää iholle itseruskettavaa vaan odottaa ainakin pari vuorokautta. Vaikka sokerointi on tehokas tapa kuoria ihoa ja poistaa karvoitusta, ovat karvatupet auki vielä noin vuorokauden verran karvanpoiston jälkeen. Iho voi tuntua ihanan pehmeältä ja sileältä, mutta vastasokeroidulle iholle levitetty itseruskettava saattaa tarttua ihohuokosiin niin, että lopputulos on kirjavan pilkullinen tasaisen värin sijaan.

– Uimista ja saunomista on hyvä välttää. Kylpylässä klooripitoinen vesi vie nopeammin värin pois, Riihikangas kertoo.

Jos itseruskettavan kanssa käy kaikesta huolimatta ikävästi ja iholle muodostuu epätasaisia läiskiä, voi jälkiä yrittää häivyttää kuorinta-aineen avulla. Ihoa ei kuitenkaan saa kuoria liikaa tai liian voimakkaasti.

Vasta öljytylle iholle itseruskettava tarttuu huonosti. Samalla tavalla ihon hierominen öljyllä voi nopeuttaa laikukkaaksi muuttuneen värin haalistumista. On kuitenkin hyvä muistaa, että epätasainen sävy haalenee itsestäänkin parin päivän kuluessa.

Miten itseruskettavat tuotteet toimivat?

Itseruskettavan tuotteen teho perustuu dihydroksiasetonin eli DHA:n ihossa aiheuttamaan kemialliseen reaktioon. DHA on sokeri, joka reagoi iholla olevien aminohappojen kanssa ja aiheuttaa värin muutoksen ihon pintakerroksen kuolleissa ihosoluissa.

– Sitä saadaan sokeriruo’osta ja sokerijuurikkaasta, ja se on täysin luontaista, Riihikangas kertoo.

Kun DHA reagoi iholla aminohappojen kanssa, pinta värjäytyy.

– Eli se ei ole väriaine tai sävytys iholla vaan reaktio, joka muuttaa ihon väriä, Riihikangas korostaa.

Itseruskettavien taustalla on Maillard-reaktioksi kutsuttu kemiallinen reaktio. Itseruskettavissa vaikuttava aine, eli DHA, tarttuu ihon pintakerrokseen ja reagoi sen kanssa tuottaen melanoidiini-pigmenttiä. Maillard-reaktiossa muodostuu muun muassa ruskeita väriaineita.

– Iho muuttuu DHA:n vaikutuksesta, eli sitä ei voi pestä pois. Se kuluu pois vain kulumalla, Riihikangas muistuttaa.

Koska ihmisillä on ihossaan eri määrä aminohappoja, itseruskettavan tuotteen teho ja sävy voivat vaihdella käyttäjän mukaan. Ruskettavien ainesosien lisäksi tekorusketuksen loihtivat tuotteet sisältävät kosteuttavia ja koostumukseen vaikuttavia ainesosia, säilöntäaineita sekä hajusteita.

Ei suojaa auringon haitallisilta säteiltä

Vaikka purkista voikin saada luonnollisen rusketuksen, ei se anna suojaa auringon UV-säteilyltä.

– Aina se iho kannattaa suojata auringolta. Sillä tekee vain palveluksen itselleen, Riihikangas toteaa.

Katso videolta, millaista tuhoa aurinko saa aikaan ihossa. Juttu jatkuu videon alla.

Osa ihmisistä tuottaa luonnollisesti toisia enemmän melaniinia. Mitä vaaleampi ja ohuempi iho on, sitä voimakkaammin UV-säteily sitä polttaa. Suomalaisista 3–5 prosenttia ei rusketu juuri ollenkaan ja noin neljäsosa ruskettuu heikosti ja palaa sitäkin herkemmin, kertoo Syöpäliitto. 

Purkista saatava rusketus ei kuitenkaan nosta syöpäriskiä auringonoton tavoin.

– Se ei ole mikään aurinkosuoja. Jos haluaa välttyä palamiselta, niin sitten pitää käyttää aurinkosuojaa, Riihikangas muistuttaa.

Aidon rusketuksen aiheuttaa DNA:lle haitalliselle UV-säteilylle altistuminen, mikä saa ihon tuottamaan enemmän melaniinia. Se näkyy iholla rusketuksena. Melaniini on ihon tumma pigmentti, jonka tarkoitus on suojella ihoa UV-säteilyn haitoilta. Itseruskettavan tuoma väri ei siis suojaa UV-säteilyltä aidon rusketuksen tavoin.

– Vaikka aurinko onkin niin mukava sen paistaessa, tekee se myös vaurioita iholle, Riihikangas toteaa.

Aito rusketuskaan ei tuo iholle hääviä suojaa auringolta. Siksi UV-säteilyltä on tärkeää muistaa aina suojautua.

Alla olevalla videolla kerrotaan, mitä eroa erilaisila aurinkosuojilla on.

Mitä eroa on kemiallisella ja fysikaalisella aurinkosuojalla? 1:01
KATSO VIDEO: Mitä eroa on kemiallisella ja fysikaalisella aurinkosuojalla?

Osittaiset lähteet: Syöpäliitto ja Instagram

Lue myös:

    Uusimmat