Älä katkeroidu! Näin anteeksiantaminen auttaa – ennen kaikkea sinua itseäsi

Anteeksiantaminen ei aina ole helppoa – mutta jos vain osaat päästää katkeruudesta irti, voit itsekin paremmin.

Joskus ajatus anteeksi antamisesta meitä loukkaannelle ihmiselle voi tuntua lähdes mahdottomalta. Kuitenkin anteeksiantamattomuus voi tehdä sinusta katkeran. Katkera ihminen muistelee yhä uudelleen ja uudelleen kokemaansa vääryyttä ja kärsimäänsä pahaa – lienee sanomattakin selvää, että se voi sairastuttaa ihmisen. 

Siksi onkin tärkeää pyrkiä opettelemaan anteeksi – jo oman hyvinvointisi tähden.

Jos annat anteeksi…

1. Et enää tuomitse sitä ihmistä, joka sinua loukkasi, vaan hänen tekonsa.

2. Et haudo kostoa tai toivo loukkaajallesi rangaistusta.

3. Et syytä ongelmistani häntä, joka sinua loukkasi.

4. Otat itse vastuun omasta hyvinvoinnistasi ja tunteistasi.

5. Et ole enää uhri, etkä myöskään ota uhrin roolia.

6. Muistelet asiaa yhä harvemmin. Muistot eivät enää aiheuta ahdistusta, surua tai pelkoa.

7. Loukkaajallesi on helpompaa antaa ihmisarvo ja alat arvostaa itseäsikin.

8. Et loukkaannu niin helposti muille tai etsi heistä alituiseen virheitä.

9. Et katkeroidu. Myöskään läheistesi pettymykset eivät aiheuta sinussa katkeruutta.

10. Et puolustaudu aina hyökkäämällä.

11. Et puhu pahaa tai juorua hänestä, joka sinua loukkasi.

12. Et tunne vahingoniloa – ainoastaan iloa.

13. Voit huomattavasti paremmin: olosi on levollinen, nukut ja jaksat paremmin.

14. Huomaat itsekin olevasi positiivinen, avoin ja tuntevasi rakkautta itseäsi ja muita kohtaan.

15. Ja kaikkein parasta: olet vapaa.

Lähde: Anna-Liisa Valtavaara: Ainako anteeksi? (Kirjapaja, 2007)

Lue myös:

    Uusimmat