Älä anna orgasmin karata! Jos ajatuksesi harhailevat seksin aikana, toimi näin

4:16
KATSO MYÖS: Kännykkää kosketellaan, puolisoa ei? Väestöliiton johtava asiantuntija Heli Vaaranen kertoo, mitä kannattaisi tehdä tilanteessa, jossa kännykkä on tullut seksin tielle.

Mitä tehdä, jos ajatukset karkailevat kesken seksin?

On täysin normaalia, että ajatukset lähtevät aivan väärille raiteille kesken seksin harrastamisen, mutta se saattaa tehdä seksistä nauttimisesta hankalampaa ja tappaa tunnelman. Eivätkä ajatukset lähde laukalle vain seksin aikana. Kaikki eivät pysty keskittymään kumppanin kanssa suudellessa tai edes keskustelun lomassa.

Elämäntaidon valmentaja Julie Leonard kertoo Metro-sivustolla, että intiimissä tilanteissa karkaavat ajatukset voivat kertoa esimerkiksi stressistä ja uupumuksesta.

– Sen huomaaminen, milloin ajatukset vaeltavat kumppanisi kanssa ollessasi, on ensimmäinen askel.

– Yritä olla ajattelematta, mitä haluat sanoa seuraavaksi, vaan keskity mieluummin aktiivisesti kuuntelemaan ja antamaan hänelle täyden huomiosi. Keskity hänen kasvojen ilmeisiinsä ja kehonkieleen, keksi uusia asioita, joita tehdä yhdessä ja käytä aikaa läheisyyden herättelyyn, Leonard neuvoo.

Mindfulnessin ja hetkessä elämisen taidon harjoittelu voi auttaa stressin vaikutusten lieventämisessä.

Miten pitää ajatukset kurissa seksin aikana?

Mutta entäpä sitten sängyssä? Seksin aikana sitä haluaa kuitenkin olla läsnä ja nauttia kokemuksesta täysillä. Jos ajatukset harhailevat huolenaiheisiin tai ostoslistaan, nautinto kärsii, orgasmi jää haaveeksi ja kumppanikin voi loukkaantua tai kokea epävarmuutta. Belgialaisen Leuvenin yliopiston tutkimuksen mukaan orgasmiin kykenevät naiset olivat orgasmitta jääneitä parempia juurikin seksiin keskittymisessä.

Joten miten ajatukset voi pitää kurissa seksin aikana?

Seksi- ja parisuhdeterapeutti Charisse Cooke vakuuttaa, ettei ajatusten vaeltelu seksin aikana ole mitenkään harvinaista.

– Ei joka kerta voi tapahtua intensiivisiä seksuaalisia kokemuksia, ja se on ok, Cooke kertoi Metrolle.

Koska seksin harrastaminen on kuitenkin hyvä tapa tuntea yhteyttä kumppaniin, on hyödyllistä tietää, kuinka olla läsnä hetkessä.

Cooken mukaan on ensinnäkin tietysti tärkeää päästä harha-ajatuksista eroon. Asiantuntija kehottaa keskittymään omaan tai kumppanin kehoon ja siihen, mitä on tekemässä.

– Tämä syventää ymmärrystä siitä, mikä meitä ja kumppaneitamme kiihottaa.

Pidä ääntä

Toinen tapa on pitää hieman ääntä.

– Joskus vain mielihyvän ja nautinnon ilmaiseminen hieman äänekkäämmin pitää meidät hetkessä ja se vahvistaa kokemusta, Cooke sanoo.

Ääntely myös luo omalta osaltaan seksikästä ilmapiiriä ja voi kenties jopa viedä lähemmäs orgasmia. Erään vuonna 2014 Journal of Sexual Archives -julkaisussa esitellyn tutkimuksen mukaan esimerkiksi kumppanin miellyttämisen ja suorituspaineiden lisäksi naiset teeskentelevät hekumansa oikean orgasmin toivossa. Tutkimuksen naiset kertoivat, että kun he teeskentelivät orgasmia, heidän kumppaninsa kiihottuivat entisestään, mikä puolestaan sai naiset kiihottumaan lisää. Seksiguruna tunnetun Tracey Coxin mukaan orgasmia viestivät teot, kuten raskas hengitys ja voihkiminen, voivatkin oikeasti johtaa todelliseen huippuun, Cosmopolitan kertoi vuonna 2018.

Toki on hyvä muistaa, ettei johda kumppania liikaa harhaan ääntelyllään, tai vähintäänkin kertoo syistä kumppanille. Etenkään suhteen alussa kumppani ei oikein voi kehittyä paremmaksi rakastajaksi, jos päättelee ääntelystä seksin toimivan. 

Mikä on suurin virhe sängyssä? Juttu jatkuu videon alla.

2:38
Mikä on pahin virhe sängyssä? Kaalimadon seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen vastaa.

Kokeile mindfulnessia

Charissa Cooke muistuttaa vielä keskittymään seksin aiheuttamiin tunteisiin sekä sen fyysisyyteen. 

– Muista rakastella. 

Hän kehottaa keskittymään kumppaniin ja siihen, kuinka paljon häntä rakastaa, mikä hänessä on viehättävää ja mistä asioista hänessä on kiitollinen.

Eikä mindulnessia sovi unohtaa, muistuttaa Psychology Today. Esimerkiksi R.Gina Silversteinin johtamassa tutkimuksessa Brownin yliopistossa havaittiin, että mindfulnessin harjoittaminen paransi naisten tietoisuutta omista seksuaalisen kiihottumisen merkeistä vähentäen samalla ahdistusta ja itsensä arvostelua.

Artikkeli on uusinta helmikuulta 2022.

Näin saat stressin purettua kotioloissa:

4:06
Miten stressipallon saa purettua? Inka Korhonen ja psykofyysisen fysioterapiayhdistyksen johtaja Kirsti Niskala näyttävät helpot liikkeet, joilla stressiä saa purettua kehosta kotioloissa

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja