Al Goresta virallisesti presidenttiehdokas

Los Angelesissa Kaliforniassa puoluekokoustaan pitävät Yhdysvaltain demokraatit valitsevat tänään varapresidentti Al Goren virallisesti presidenttiehdokkaakseen. Äänestys kokouksessa on vain muodollisuus, sillä Goren valinta on yksimielinen.

Al Gore

Al Goren tytär, Karenna Gore Schiff julistaa tänään kokousväelle isänsä ehdokkuuden. Al Gore itse saapuu kokouspaikalle keskiviikon aikana, ja oman puheensa hän pitää huomenna. Keskiviikon päärooli kokouksessa kuuluu muuten Goren vaparesidenttiehdokkaalle Joseph Liebermanille. Lieberman pitää illalla ensimmäisen linjapuheensa, jossa hän hyväksyy ehdokkuutensa. Connecticutin senaattorin Joseph Liebermanin ehdokkuus on historiallinen, sillä ensimmäistä kertaa Yhdysvaltain historiassa juutalainen on ehdolla näin korkeaan virkaan.

Lieberman joutunut vakuuttelemaan mustia

Liebermanin valinta on herättänyt jonkin verran kohua demokraattien mustien edustajien joukossa. He ovat epäilleet Liebermanin mielipiteitä koulujen kehittämisestä sekä vähemmistöjen oikeuksien edistämisestä. Lieberman joutuikin vakuuttamaan edustajille, että hän seisoo samojen päämäärien takana kuin Al Gore. Mielenosoitukset ovat jatkuneet kokouspaikan eli Staples Centerin ympäristössä, mutta väkivaltaisuuksilta on vältytty maanantaiyön rähinöinnin jälkeen. Eieln illalla pidätettiin noin sata ihmistä, joista puolet oli turkiskauppaa vastustavia eläintensuojelijoita.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat