ÄKT vetoaa Yleen monipuolisen musiikkitarjonnan puolesta

Myös suomalaisten indie-levy-yhtiöiden yhdistys tukee vetoomusta.

Ääni- ja kuvatallennetuottajat ÄKT ry vetoaa Yleisradioon monipuolisen musiikkitarjonnan puolesta. ÄKT on lähettänyt asiasta avoimen kirjeen Yleisradion hallintoneuvoston jäsenille. Kirje on lisäksi saatettu tiedoksi muun muassa Ylen johdolle ja opetus- sekä liikenne- ja viestintäministeriölle.

ÄKT tuo kirjeellään Yleisradion hallintoneuvoston tietoon äänitealan huolen suomalaisten musiikkimarkkinoiden tulevaisuudesta. Kirjeen pontimena on myös halu saada uutta musiikkituotantoa soimaan mahdollisimman monipuolisesti Ylen radiokanaville. Nyt kappalevalikoima päinvastoin jatkuvasti pienenee ja musiikkitarjonta sitä kautta supistuu.

Vetoomuksella lähestytään ensisijaisesti Yleisradiota siksi, että sillä on julkisen palvelun toimijana lakisääteinen velvoite monipuolisen kulttuurin tukemiseksi, kehittämiseksi ja esilletuomiseksi. ÄKT tähdentää, että yksipuolinen, jatkuvasti toistuva "voimasoitto" kuluttaa tutkimusten mukaan äänitemarkkinoita, koska se vähentää oleellisesti kuluttajan ostotarpeita. Näin on ÄKT:n mukaan siitä huolimatta, että radio on äänitteiden ostajalle myös tärkeä tietolähde.

Riippumattomien eli niin sanottujen indie-levy-yhtiöiden suomalaisen yhdistyksen, IndieConin puheenjohtaja Paavo Bäckman tukee ÄKT:n vetoomusta. Koko ääniteala on myös huolissaan radioiden suhtautumisesta radiosoittokorvauksiin, jotka maksetaan esittäville taiteilijoille ja äänitteiden tuottajille. Yle ja kaupalliset radiot ovat ÄKT:n mukaan merkittävästi pyrkineet alentamaan musiikin radioesityksistä maksettavia korvauksia. Samaan aikaan musiikin osuus radiolähetyksissä on jatkuvasti kasvanut.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat