Akerin Helsingin telakan suuri risteilijätilaus peruuntuu

Nyt peruuntunut risteilijätilaus julkistettiin joulukuussa, kun Aker Finnyards kertoi tehneensä esisopimuksen uuden risteilijän rakentamisesta Norwegian Cruise Line -varustamolle.

Aker Finnyardsin Helsingin telakan suuri risteilijätilaus peruuntuu. Telakkayhtiö solmi esisopimuksen 350-400 miljoonan euron arvoisesta tilauksesta Norwegian Cruise Line -varustamon kanssa joulukuussa.

Tiedotteessaan Aker Finnyards ilmoittaa, että neuvotteluosapuolet eivät kyenneet toteuttamaan hanketta. Varsinaista syytä kaupan peruuntumiselle ei kuitenkaan ole julkistettu.

Aker Finnyardsin telakan työntekijöille ja toimihenkilöille ei ole vielä kerrottu, millaisia vaikutuksia risteilijätilauksen peruuntumisella on. Työntekijöiden mukaan tällä hetkellä töitä on tiedossa ensi helmikuun alkuun, mutta kaksi tilausta eivät työllistä koko joukkoa.

Telakalta on nytkin lomautettuna satakunta työntekijää tai toimihenkilöä. Lisäksi edellisten yt-neuvottelujen jäljiltä osa on irtisanomisajan palkalla.

-Ei tämä hyvältä vaikuta. Ensi vuoden työllisyyden ja tulevaisuuden kannalta tilauksen peruuntuminen on kova isku, työntekijöiden pääluottamusmies Mikko Mielonen toteaa.

Norwegian Cruise Linen aiesopimus oli ensimmäinen suuri risteilijätilaus Helsingin telakalle pitkään aikaan. Sen piti tuoda Akerille ja alihankkijoille työtä noin 3000 miestyövuoden verran. Joulukuussa sovittiin myös toisen vastaavan aluksen mahdollisesta rakentamisesta.

Aker Finnyardsilla on tällä hetkellä tilauskirjoissaan 11 uutta alusta, joista kolme on Turun telakalla rakennettavaa loistoristeilijää.

(MTV3-STT)

(Kauppalehden talousuutiset 14.04.2005)

Lue myös:

    Uusimmat