Ajokeli paranemassa maan keskiosassa

Ajokeli kohenee aamun aikana maan keskiosassa, kerrotaan Tampereen tieliikennekeskuksesta. Pahin lumipyry on jo hellittänyt.  

Illalla alkanut sankka lumisade teki ajokelin erittäin huonoksi Keski-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa.  
Tampereen tieliikennekeskuksesta kerrotaan, että teitä aurataan yhä. Osassa myräkän koettelemia maakuntia lunta satoi paikoin jopa 15 senttiä.  

Oulun poliisista kerrotaan, että ainakaan heidän alueellaan ei ole tiettävästi tapahtunut vakavia liikenneonnettomuuksia.  

Lumisade ja tuuli ovat aiheuttaneet runsaasti sähkökatkoksia ainakin Keski-Pohjanmaalla. Verkko Korpelan häiriökartan mukaan ennen aamukahdeksaa ilman sähköjä oli yli 4500 taloutta. Yöllä määrä oli jopa yli 7000. Eniten sähkökatkoksia aamulla oli Kälviällä, jossa sähköt olivat poikki yli 1100 taloudessa.  

Jyväskylän alueella vajaa 1000 taloutta oli reilun tunnin ilman sähköjä yöllä. Jyväskylän Energian tytäryhtiö JE-Siirron mukaan katkoksen aiheutti keskijännitelinjalle kaatunut puu. Yhtiö kertoi, että ongelma saatiin korjattua yökahden jälkeen. 


Lue myös:

    Uusimmat