Mainos

Äiti keksi sydäntä lämmittävän tavan säästää rahaa: Antaa jouluna lapsilleen lahjojen sijaan yhteistä aikaa

7:22
Perheenäiti Suvi havahtui tavaran määrään esikoista odottaessaan – tältä näyttää krääsää välttelevän perheen kodissa

Joulu on tunnetusti antamisen aikaa. Eräs brittiläinen äiti päätti tehdä tästä sanonnasta uuden, rahaa säästävän version.

Muun muassa Metro UK –sivusto uutisoi kuinka brittiläinen Hayley Parker, 34, on päättänyt lahjojen ostamisen ja turhan rahanmenon sijaan tarjota lapsilleen lahjaksi perheen yhteistä aikaa.

Hayley toivoo, että tämä opettaisi hänen lapsilleen, kuinka tavarat ja raha eivät ole avaimia onneen.

Lahjojen sijaan jännittävä kirje

Viime jouluna Hayley yllätti 8-vuotiaan Daisyn ja 4-vuotiaan Freddien lahjapakettien sijaan kirjeellä. Kirjeen nimi oli ”Seikkailujen vuosi”. Kirje lupasi tulevalle vuodelle 12 eri tapahtumaa ja seikkailua perheenjäsenten sekä sukulaisten kanssa.

– Kun mietin viime jouluna, mitä antaisin lapsille lahjaksi, tiesin jo etukäteen, että heillä on kasoittain uusia leluja. En keksinyt mitään, mitä he olisivat tosissaan halunneet, Hayley sanoo.

– Tiesin, että tahdoin luoda heille ihania muistoja perheestämme. Tämä on ollut mieletöntä. Lapsilla on joka kuukausi jotain, mitä odottaa, ja se on lahja, joka jatkaa antamistaan.

Hayley ottaa jokaisen retken jälkeen yhteiskuvan heidän perheestään. Hän kokoaa vuoden seikkailuista kuvakollaasia.

– Olisimme muutenkin tehneet samat asiat, mutta tällä tavoin kaikki tuntuu paljon enemmän ”tapahtumalta”, ja niitä arvostaa enemmän.

Ensi vuoden seikkailut jo mietinnässä

Yorkshiressä asusteleva perhe teki esimerkiksi retken Cornwalliin, Lounais-Englannin kärkeen. Hayleyn lapset rakastivat reissua. Hayleyn tytär Daisy kysyi, voisivatko he mennä sinne uudelleen.

– Se oli minulle voitto. Olen miettinyt koko vuoden asioita, joita voisimme tehdä ensi vuonna, Hayley kertoo.

– Olen järjestelmällinen. Se on paras tapa säästää rahaa. Mutta idea olisi voinut toteuttaa myös joku vähemmän järjestelmällinen henkilö, jolla on kuitenkin paljon ideoita.

Joten, joulun lahjapaperikasojen sijaan, perhe on viettänyt enemmän laatu-aikaa yhdessä, kuten esimerkiksi tehnyt ruskaretkiä tai syönneet pizzaa.

Lähteet: SWNS, Metro UK, LADBible 

 

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja