Aiemmin poseerasit kuvissa juhlavaatteet ylläsi, nyt makaat sohvalla puklun peitossa? Miken kehittämä Instagram-tili jakaa rehellisiä kuvia elämästä ennen lapsia ja niiden saamisen jälkeen!
Mike Julianellella on kaksi pientä lasta. Brooklynissä asuva mies havaitsi pian lapsia saatuaan, että hänen elämänsä on toden teolla muuttunut.
Mies päätti perustaa Got Toddlered -Instagram-tilin, joka kertoo totuuden pienten lasten vanhempana olemisesta. Nimi tarkoittaa vapaasti suomennettuna "minulle tehtiin taaperot".
Sivuston suosio räjähti yllättäen
Miken sivusto jakaa rehellisiä kuvia vanhemmista ennen ja jälkeen lasten saaminen.
– Tili oli alun perin tarkoitettu meemeille, joita tein. Ne näyttivät esimerkkejä asioista, joita lapset ovat tuhonneet tai muuttaneet peruuttamattomasti, mies kertoi Buzzfeedille.
Mies kuitenkin jakoi tilin perustettuaan itsestään kaksi kuvaa rinnakkain: toisessa hän oli hymyilevä, pirteä ja lapseton, toisessa hän esiintyi kymmenen vuotta myöhemmin uupuneena ja "lapsellisena".
Tilistä tuli kuvan ansiosta supersuosittu. Muutkin alkoivat jakaa kuvia itsestään "ennen ja jälkeen lasten".
