Airiston veneturma tuo mieleen kymmenen vuoden takaisen haverin: Suuri moottorivene jyräsi purjehtijat Saaristomerellä ja poistui pian maasta – minne katosivat ökyveneilijät?

Suurempi moottorivene törmäsi pienempään moottoripurjehtijaan viime viikonloppuna Turun saariston Airistossa. Asetelma muistuttaa noin kymmenen vuoden takaista haveria Saaristomerellä.

Kesäkuussa 2009 suurempi moottorivene törmäsi pienempään purjeveneeseen Kemiönsaaren ulkosaaristossa. Onnettomuus tapahtui Vänön saaren pohjoispuolella kesäkuun 27. päivä.

Tapauksesta julkaistiin Onnettomuustutkintakeskuksen selvitys vuonna 2011. Tutkintaselostuksen mukaan onnettomuudessa oli osallisena noin 20-metrinen moottorivene ja noin 9-metrinen purjevene.

Suurempi, Princess 20M-merkkinen chartervene matkasi Yhdistyneiden arabiemiirikuntien lipun alla ja oli Dubaihin rekisteröidyn yrityksen omistuksessa. Otkesin mukaan yrityksellä oli suomalainen omistuspohja. Purjevene oli suomalaisomistuksessa.

Päällikkö keskittyi rupatteluun

Onnettomuuden aikaan charteralus matkasi jäänmurtajaväylää Hiittisten saaristosta kohti länttä ja kulki Vänön saaren koillispuolella.

Venettä ohjasi aluksen päällikkö, ja kyydissä oli kokki, nainen, lastenhoitaja sekä 3 lasta.

Suomalainen purjevene purjehti aluksen edellä. Kyydissä oli nainen ja mies. Myös heidän suuntansa oli länteen.

Charterveneen päällikkö näki purjeveneen hyvissä ajoin. Jotain meni kuitenkin pieleen.

Otkesin tutkimusten perusteella charterveneen päällikkö oli arvioinut, että purjeveneen voisi ohittaa oikealta ja muuttanut veneen autopilottiin asetettua suuntaa 3 asteella.

Hän ei ollut kuitenkaan keskittynyt ohitukseen sen enempää, vaan kääntynyt kurssia vaihdettuaan rupattelemaan ohjaamossa olleen kokin kanssa.

Purjevene painui osin moottoriveneen alle

Chartervene saavutti purjevenettä noin 10 solmun nopeuserolla.

Lähestyvä alus pantiin merkille purjeveneessä. Purjehtijat ajattelivat, että suurempi alus väistäisi. Kun näin ei näyttänyt tapahtuvan, moottoriveneen kuljettajan huomiota yritettiin kiinnittää käsimerkein.

Turhaan.

Tapahtui törmäys.

Charterveneen keula lanasi purjeveneen avotilan ylitse ja purjevene painui osin suuremman aluksen alle. Purjeveneen masto taittui ja kaatui. Runko sai rytinässä vakavia vaurioita.

Purjehtijat joutuivat pelastautumaan hyppäämällä mereen. Otkesin raportin perusteella kaksikko kertoi tapahtuneen jälkeen, että aikaa hyppäämisestä kontaktiin jäi vain joitain sekunteja. 

Otkesin raportin mukaan charterveneen henkilöstön passiivisuus johti siihen, että pelastustoimet sujuivat heikosti.

Onnettomuudella oli silminnäkijöitä, joiden mukaan charterveneen henkilöstö oli vaikuttanut törmäyksen jälkeen lamaantuneelta. Aluksessa ei ryhdytty heti välittömiin toimiin vedessä olevien purjehtijoiden pelastamiseksi. 

Onnekseen kaksikko pääsi kuitenkin kapuamaan charterveneen kyytiin hetken vedessä oltuaan ja vakavammalta turmalta vältyttiin.

Moottorivene häipyi maasta

Paikalle lensi sattumalta lähistöllä ollut meripelastushelikopteri, joka otti tilanteesta kuvia. Akuutein hätä oli helikopterin saapuessa kuitenkin ohi, joten se jatkoi matkaansa kuvien ottamisen jälkeen.

Paikalle saapui jäljestä Merivartioston alus, joka hinasi purjeveneen Kasnäsiin. Siellä vapaaehtoiset meripelastajat huolehtivat veneestä ja sen miehistöstä. 

Chartervene jatkoi matkaansa omin voimin, sillä se ei ollut kärsinyt törmäyksessä vakavampia vaurioita.

Tapahtumaa seuraavina päivinä vene poistui maasta.

Sen vuoksi asiaa ei ennätetty sen osalta tutkia lopullisesti, Otkes selvittää raportissaan. Otkesin mukaan alus vaihtoi omistajaa pian tapahtuneen jälkeen.

"Moottorivenettä ajettiin huolettomasti"

Onnettomuudesta laatimassaan selostuksessa Otkes linjasi, että onnettomuuteen johtivat charterveneen tähystyksen puutteet ratkaisevalla hetkellä sekä väistöön liittyvä virhearvio.

Otkes katsoi myös, että aluksen päälliköllä oli puutteellinen kokemus saaristonavigoinnista sekä ”virheellinen asennoituminen” vesiliikenteen turvallisuuteen.

Otkesin mukaan moottorivenettä ajettiin huolettomasti ja muuta vesiliikennettä riittämättömästi huomioiden.

Päällikkö ei Otkesin mukaan suhtautunut tarvittavalla vakavuudella tehtäväänsä ja laiminlöi tähystyksen ”käytännössä täysin”.

Suuri vene törmäsi jälleen pienempään

Vuoden 2009 haverin ennakkoasetelmassa on joitain yhtymäkohtia viime viikonloppuna Turun saaristossa sattuneeseen veneturmaan.

Molemmissa onnettomuuksissa suurempi moottorivene törmäsi pienempään alukseen. Viime lauantain onnettomuudessa osallisina olivat 15-metrinen moottorivene ja 8-metrinen moottoripurjehtija.

Toisin kuin vuoden 2009 onnettomuudessa, viime viikonlopun haverissa kuitenkin kuoli kaksi ihmistä. Uhrit olivat pienemmän veneen kyydissä olleet kaksi keski-ikäistä miestä.

Viime viikonloppuisen onnettomuuden syy ei myöskään toistaiseksi ole tiedossa. Poliisi ei ole kommentoinut asiaa julkisuudessa.

Poliisi on kuitenkin arvioinut, että suuremman veneen kuljettaja oli kokenut veneilijä. Poliisin mukaan alkoholilla ei epäillä olevan osuutta tapahtuneeseen.

Poliisi tutkii tapausta kahtena törkeänä kuolemantuottamuksena sekä törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.  

MTV Uutisten tietojen mukaan moottoriveneen omistaa menestyvä yritysjohtaja Lounais-Suomesta.

Lue myös:

    Uusimmat