Aila oli siivoamassa viljelyspalstaansa, kun joutuikin pelastushommiin – pulska otus oli jumissa: "Se oli jotenkin niin koomista, kun toinen siinä katsoi silmät pullistuen, että mitä tässä tapahtuu"
Kun Aila siivosi viljelyspalstansa suihkulähdettä, hän joutui pelastuspuuhiin. Kuvaa pinteessä olleesta pikkuvieraasta kehuttiin jopa vuoden luontokuvaksi.
Maa-artisokkaa, vadelmia, mansikkaa, perunaa, lehtikaalia, marjapensaita, omenapuu ja paljon muuta. Aila Luode-Laiho, 52, on vuoden 2020 aikana päässyt mukaan palstaviljelyn maailmaan. Pitkäaikainen haave toteutui, kun hän sai vuokrattua kaupungilta monivuotisen palstan.
– Siitä tulikin heti intohimo. Korona-ajan vuoksi vietimme kesäloman kotosalla, ja on ollut aikaa laittaa palstaa. Olen pistänyt kesän aikana houkuttelevan palstan pystyyn, Aila sanoo.
Palsta oli itse asiassa niin hulppea, että se kutsui paikalle pieniä yllätysvieraita – ja Aila joutui pelastuspuuhiin!
"Yhtäkkiä huomasinkin, että ei vitsi, miksei täältä tule mitään..."
Syksyllä 2020 Aila oli siivoamassa viljelyspalstaansa talvea varten. Lopulta jäljellä oli enää matalan suihkulähdealtaan tyhjennys.
– Suihkulähteen altaassa oli vielä vähän vesilillua. Ajattelin, että täytyykin ottaa se pois, ettei mikään eläin mene sinne. Kauhaisin vettä kastelukannuun, ja kun aloin kaataa sitä, yhtäkkiä huomasinkin, että ei vitsi, miksei täältä tule mitään, Aila muistelee.
Vilkaisu alas paljasti syyllisen: kastelukannun nokasta tuijottivat pienet silmät.
– Ensimmäisenä tuli mieleen, että apua, kyykäärme! Sammakon kasvot muistuttavat vähän käärmettä. Sitten eläintä tuli enemmän esiin, ja ymmärsin sen sammakoksi, Aila kuvailee.
Pullea sammakko jäi jumiin kannuun
Loppukesästä sammakot keräävät vararavintoa, jolla selviävät läpi talven. Ne viettävät lumiset kuukaudet esimerkiksi kiven alla mutaisessa rannassa tai järven pohjassa. Ailan kastelukannuun eksynyt yksilö oli mahdollisesti haaveillut suihkulähteen mutaisesta vedestä talvista leposijaa.
Aila ajatteli, että yksinkertaisesti kiskaisee yllätysvieraansa irti pinteestä, mutta se ei onnistunutkaan.
– Sammakko oli syönyt varmaankin talvihorrostusta varten todella paljon, se oli tosi pulska ja jäänyt vatsastaan kiinni. Yritin kädellä vetää sitä irti, mutta ei se lähtenyt. Enkä uskaltanut kovin kovasti vetääkään. Mietin, että mitä nyt teen, en voi muoviakaan leikata millään, Aila muistelee.
Hän päätti täyttää kastelukannun toisen astian avulla ja valutti sitten vettä hitaasti ulos. Muutaman minuutin ajan tyytymättömän oloinen syysvieras vain jökötti paikallaan.
– Sitten vesi jotenkin liukasti sammakkoa sen verran, että se sai raajansa ulos ja plopsahti irti, Aila kuvailee.
Sammakko selvisi koettelemuksesta ehjänä
Sammakko jatkoi matkaa ruohikkoon. Ailan mukaan se vaikutti selvinneen koettelemuksestaan ehjin nahoin, vaikka ylpeys kenties kokikin kolauksen.
– Se oli jotenkin niin koomista, kun toinen siinä katsoi silmät pullistuen, että mitä tässä tapahtuu, Aila kuvailee.
LUE MYÖS: Oskari oli vasta poikanen, kun sen perhe ammuttiin – röhisevä älykkö jaksaa silti luottaa ihmisiin
Sammakkoa kehotettiin "pienelle dieetille"
Aila päätyi jakamaan pelastamastaan sammakosta kuvan Facebookissa, missä sen tyytymätön ilme herätti paljon hupia. Sammakkoa kehotettiin pienelle dieetille, ja sen epäiltiin syöneen liikaa "rullakebabia"; toiset puolestaan uskoivat otuksen metsästävän suudelmia prinsessoilta kuin sadussa ikään. Sammakko-otosta kehuttiin jopa vuoden luontokuvaksi.
– Sanoin kaverilleni, että usko tai älä, joku tulee sanomaan, että sinä vain otit valokuvan, kun toinen kärsii siinä kannunnokassa! Yhtään sellaista kommenttia ei kyllä tullut. Kävin pienen sisäisen taistelun, että onko julmaa ensin ottaa kuva, mutta otin sitten nopeasti ennen kuin aloin auttaa, Aila sanoo.
Suomen tavallisin sammakkolaji on ruskosammakko. Sammakko nauttii kosteudesta, ja pihan vesilammikko voikin houkutella sitä puoleensa. Päivät sammakko viettää kosteassa, varjoisassa paikassa. Sammakot voivat elää jopa 15-vuotiaaksi. Ne ovat rauhoitettuja, eli sammakkoja, kutua tai nuijapäitä ei saa pyydystää.
Kun hän tyhjensi suihkulähteen altaan, löytyi toinenkin sammakko. Sekin nostettiin mutaisesta vedestä nurmelle, missä se seurasi ystävänsä jälkiä. Kesä 2021 näyttää, palaavatko sammakot Ailan tontille.
– Ensi kesänä varaudun niin, että laitan suihkulähteeseen laudan, jotta ne pääsevät itse pois, Aila lupaa.
Osittainen lähde: HS:fi, Suomenluonto.fi
Uusimmat
-
22:45
SM-liiga syynäsi useita tilanteita – näistä taklauksista lätkittiin pelikieltoa
-
22:44
Retkiluistelun harrastajien määrä kasvaa hurjaa vauhtia – jo puoli miljoonaa suomalaista haluaa kokeilla lajia
-
22:15
Tästä toivotaan ilmaston pelastajaa: Katso, kuinka hiilidioksidia varastoidaan maaperään kivettämällä
-
21:43
"Ruumiita puiden latvoissa ja oksissa seivästyneinä" – MTV:n sotakirjeenvaihtaja muistelee näkyä, joka oli kuin toisesta maailmasta
-
21:01
Mikko Hautala kommentoi yhteydenpitoaan Donald Trumpiin: "Kyse ei ole poliittisesta sympatiseerauksesta"
-
21:00
Kuninkaalliskirjailija myöntää nimenneensä väitetysti rasistisesti puhuneet brittihovin jäsenet kohukirjansa varhaisessa versiossa
-
20:59
Puljujärvi sai heti Sidney Crosbyyn liittyvän käskyn – NHL-luotsilta yllätys suomalaiselle: "Missä on Jesse?"
-
20:28
The Guardianin toimittaja testasi saunomista Helsingissä ja Tampereella: Tämä yllätti eniten
-
20:15
Katsoja menehtyi kesken pelin – ottelu peruttiin tunnin odotuksen jälkeen
-
20:14
Iran syyttää vangitsemaansa ruotsalaista EU-diplomaattia "korruptiosta maan päällä" – voi johtaa kuolemantuomioon
-
19:43
Jaajo Linnonmaa ja Anni Ihamäki avoimina Aamulypsy-ohjelman kulisseissa aikoinaan kyteneistä riidoista: "Kävelimme vuoron perään ulos studiosta"
-
19:30
Tutkijat selvittivät tyrannosauruksen viimeisen aterian: Kaksi vauvadinosaurusta
-
19:20
Suomen päävalmentaja myöntää tehneensä ison riskivalinnan MM-finaaliin: "Kaikkihan sen näki"
-
19:15
MTV:n vaalikone: Enemmistö presidenttiehdokkaista suhtautuu kielteisesti kaksoiskansalaisuuden myöntämiseen venäläisille
-
19:01
Yllättävä apu paniikkikohtauksen iskiessä: "Mainio terapiakikka"
-
18:45
Kiinassa ja Euroopassa leviävä keuhkokuume nosti huolen: Tepsivätkö ylikäytetyt antibiootit enää? "Ongelma kaikkialla"
-
18:41
Hämmentävä näytelmä jatkuu Dubaissa: Näin öljypomo saarnasi maailmalle ilmastokokouksessa
-
18:27
Poets of the Fallin alterego-yhtye esiintyi sadalle miljoonalle katsojalle – turvamiehet eivät olleet päästää laulajaa lavalle
-
18:13
Olli Jokinen vahvistaa MTV Urheilulle: Jättää SM-liigan
-
18:08
Raiteilla henkilövahinko – Helsingin ja Espoon välillä liikennöiville junille odotettavissa viivästyksiä
-
Lataa lisää