Ahtisaari otti kantaa EMU:n puolesta
Presidentti Martti Ahtisaari vetoaa voimakkaasti Suomen jäsenyyden puolesta Euroopan talous- ja rahaliitossa Emussa. -Vakaa käsitykseni on, että siirtyminen yhteiseen valuuttaan palvelee Suomen ja suomalaisten etua, Ahtisaari sanoi ammattiliitojen keskusjärjestön SAK:n valtuuston 90-vuotisjuhlassa Nurmijärvellä.
Ahtisaari puolusti Emuun liittymistä monin tavoin. Hänen mukaansa rahaliitto lisää kansalaisten hyvinvointia, talouden vakautta ja pienen valuutta-alueen taloudellista turvallisuutta.
-Talous- ja rahaliitossa yhdistyvät kaikki yhdentymisen perustavoitteet: hyvinvointia luova taloudellinen kehitys, turvallisuutta ja vakautta edistävä yhteistyö sekä Euroopan maailmanlaajuisen aseman vahvistaminen, hän tiivisti.
Presidentti kehui myös voimassa olevaa laajaa tuloratkaisua ja toivoi sille jatkoa ainakin rivien välissä.
-Olemme tuloksia tuottavalla tiellä. Nyt on tärkeää, että ajomiehet eivät hellitä kesken matkaa. Toivon, että työmarkkinaosapuolet jatkavat tällä yhteisvastuun tiellä, hän sanoi seuraavaa sopimuskierrosta pohjustaneelle kokousväelle.
Ahtisaari linjasi Emu-kantaansa foorumilla, jolla on ensi syksynä merkittävä vaikutus myös Suomen kansalliseen Emu-ratkaisuun. SAK:n valtuusto päättää keskusjärjestön Emu-kannasta marraskuussa.
Emu poistaa taloudesta keinotekoiset esteet
Ahtisaaren mukaan Emu lisää kansalaisten hyvinvointia, kun talouden keinotekoiset esteet poistuvat.
-Siirtyminen yhteiseen valuuttaan on osa eurooppalaisten sisämarkkinoiden kehittämistä ja sitä kautta hyvinvoinnin lisäämistä. Keinotekoiset esteet ja kynnykset väistyvät taloudellisen toiminnan tieltä, kun erillisiin valuuttoihin liittyvät kustannukset ja epävarmuudet poistuvat.
Ahtisaari korosti myös, että Emu lisää rahatalouden vakautta ja vähentää spekulaatioiden merkitystä. Pienelle maalle vakaaseen valuutta-alueeseen kuuluminen on taloudellisesti turvallisempi vaihtoehto kuin ulkopuolelle jääminen.
-Jos Ison-Britannian ja Italian kokoisten maiden valuutat ovat joutuneet spekulaatioiden kohteiksi, niin joutuuko pienempi maa jo tinkimään kohtuuttomasti muista tavoitteista valuutan puolustamisen hyväksi, presidentti kyseli.
Oman rahayksikön symboliarvo vähenee
Presidentti rauhoitteli niitä, joiden mielestä markan väistyminen olisi kova kolaus suomalaiselle identiteetille. Ahtisaaren mukaan oman rahayksikön merkitys kansallisena symbolina vähenee sitä mukaa kun sähköinen raha korvaa käteisen valuutan.
-Raha ei enää ole markka taskussa vaan tietokoneen tulostama rivi tiliotteessa.
Ahtisaari perusteli myönteistä Emu-kantaansa myös sillä, että Yhdysvaltain dollarin ja Japanin jenin rinnalle on hyvä saada yksi eurooppalainen valuutta, joka on myös meidän oma rahamme.
-Yhteisen rahan aikakaudella yksikään maa ei voi Euroopan sisällä määräillä muita oman rahansa avulla, hän sanoi.
Ahtisaari tuki toimia, joiden avulla voidaan vaimentaa suhdannevaihteluita rahaliitto Emun oloissa. Hänen mielestään on koko Euroopan yhteinen asia, että eteen mahdollisesti tulevista laskusuhdanteista selvitään kunnialla.
-On haettava yhteisiä ja kansallisia toimia, jotta vaihtelut olisivat mahdollisimman loivia.
Ahtisaari uskoi Suomen hyötyneen jo etukäteen rahaliitosta, sillä rahamarkkinat olettavat Suomen liittyvän mukaan ilman viiveitä. Tämä on auttanut korkojen laskua.
Emu merkitsee suurta muutosta pelisääntöihin
Presidentti tähdensi, että aito sitoutuminen matalaan inflaatioon on Emun oloissa välttämätöntä. Tämä merkitsee suurta muutosta työmarkkinoiden ja koko yhteiskunnan pelisääntöihin.
-Tämä sitoutuminen mitataan todellisissa teoissa yrityksissä, julkisen vallan päätöksissä ja työmarkkinoilla. Tässä mielessä teidänkin aloittamaa keskustelua seuraavasta tuloratkaisusta seurataan tarkasti ja sillä on merkitystä, hän muistutti SAK:n valtuustoa.
-Inflaatioon johtava hinnoittelu yrityksissä, puumarkkinoilla tai työmarkkinoilla johtaa suoraan suomalaisen tuotannon menekkivaikeuksiin ja sitä kautta työpaikkojen menetyksin.
Hän kehui merkittäväksi työmarkkinajärjestöjen neuvottelemaa kannanottoa, jossa pohditaan työmarkkinoiden pelisääntöjä Emu-oloissa. Ahtisaaren mielestä on kansallinen menestystekijä, että järjestöillä on kyky hakea yhteisiä käsityksiä vaikeistakin asioista.
-Suomalaisten suuri vahvuus on ollut kyky tärkeillä hetkillä koota kansakunnan voimat yhteiseen päätöksentekoon. Siksi pidän tärkeänä, että Emua koskevaan päätökseen haetaan mahdollisimman suurta hyväksyntää - niin poliittisessa kuin laajemmassakin mielessä, hän painotti.
Kehuja Metalliliitolle ja Jaakonsaarelle
Ahtisaari antoi suoraa kiitosta Metallityöväen liitolle ja alan työnantajaliitolle siitä, että ne ovat esimerkillisellä tavalla kehittäneet paikallista sopimista. Presidentti uskoi, että keskinäiseen luottamukseen perustuva työehtosopimustoiminta ja sen tarjoama mahdollisuus myös paikalliseen sopimiseen voivat olla jatkossakin suomalainen vahvuustekijä.
Ahtisaari kehui ponnekkaasti työministeri Liisa Jaakonsaarta, joka on hänen mielestään osoittanut päättäväisyyttä hyvin vaikeassa tilanteessa. Presidentti iloitsi erityisesti siitä, että pitkäaikaistyöttömyys on käännetty laskuun.
Hän toivoi epäsuorasti jatkoa nykyiselle tulosopimukselle. Hän muistutti, että voimassa oleva sopimus syntyi solidaarisuudesta työttömiä kohtaan ja se on ollut tärkeä tekijä talouskasvulle.
-Toivon, että työmarkkinajärjestöt jatkavat tällä yhteisvastuun tiellä. Sillä tiellä saadaan suomalaiset työllistetyiksi, presidentti painotti.
(STT)
Huom! Uusi StreamWorks ohjelma valitsee nopeuden automaattisesti internetyhteytesi mukaan.
Uusimmat
-
00:46
Jukka Jalonen jyrisi MM-areenan uumenissa – tiuskaisi NHL-kovanaaman rottatempusta: "Parempi pitää turpa kiinni"
-
00:38
Kylian Mbappelta vahvistus – lähtee PSG:stä
-
00:14
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:11
Leijonat-hyökkääjä loukkaantui, Lasse Kukkonen haukkui Tshekin NHL-pakin lyttyyn – "Ällöttävä teko!"
-
00:03
Tshekki vei trillerin rankkareilla! Leijonille pettymys MM-avauksessa – näin ottelu eteni
-
23:56
Tshekki aiheutti Leijonille heti avaustappion – Harri Säteriltä ilmiömäinen esitys
-
23:28
Jesse Puljujärvi näytti härkämäisiä voimiaan – Tshekki-puolustaja lennähti komeasti katolleen
-
23:06
Tätä et nähnyt lähetyksessä: Leijonien valmentaja teki jäätävän havainnon – pelasti Suomen takaiskulta MM-avauksessa
-
22:51
Tshekki iski kiekon jo Leijonien verkkoon – Jukka Jalosen valmennustiimin temppu pelasti Suomen takaiskulta
-
22:24
Kolme ruksia vaihtui 84-metriseen – asiantuntija hehkuttaa Oliver Helanderia: "EM-kisoihin mitalikandidaatti"
-
22:20
Tulvat tappoivat kymmeniä Afganistanin pohjoisosassa
-
22:13
Tshekin NHL-jyrä haki hirmutööttiä summerin soidessa – Mikael Granlund menetti malttinsa
-
22:02
Netanjahu Dr. Philin haastattelussa: Me teemme sen, mikä tehdä täytyy
-
22:01
Olga Temonen kävi jälleen syöpähoidoissa ulkomailla
-
21:59
Espoossa suuri tulipalo koululla – poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi
-
21:50
Alankomaiden edustaja Joost Klein ei esiinny myöskään toisissa pukuharjoituksissa – EBU: "Tutkinta on kesken"
-
21:25
Taksikuljettaja Olympiaterminaalin taksirajoituksesta: "Miksi minuun ei luoteta?"
-
21:13
Asiantuntija varoittaa Leijonat-tähtiä Tshekin NHL-jyrästä – "Vähän harmaalla alueella"
-
21:06
Oliver Helanderilta kysyttiin mahdollisesta EM-menestyksestä – näin hän vastasi
-
21:01
Näin parantumattomasti sairaat puhuvat siitä, kuinka haluaisivat kuolla: "Haluaisin, että olisi semmoinen vaihtoehto"
-
Lataa lisää