Aho päättää jatkosta vuodenvaihteessa

Keskustan johto päätti tänään lopettaa Suomen Pankin johtajanimityksillä elämöinnin. Puolue vaatii kuitenkin Suomen Pankin nimityskuvioiden uudistamista. Esko Aho puolestaan sai puoluejohdon yksimielisen tuen puheenjohtajuudelleen. Aho itse päättää jatkoaikeistaan vuodenvaihteen jälkeen.

-Minä juon nyt kahvia, vain miten se menikään, vitsaili keskustan Mauri Pekkarinen tänään.

Hymyillä pitää, vaikka sydän märkänis. Se on politiikan laki ja siihen taipui tänään myös keskustan ylin johto. Käytännön syistä, katkera tappio Suomen Pankin nimityskuvioissa päätettiin unohtaa.

-Turha tätä on enää enempi märehtiä. Nyt on ratkaisu tässä ja sen pohjalta eletään. Se koskee sekä minua henkilökohtaisesti että puoluetta, keskustan puheenjohtaja Esko Aho sanoi.

Kiperä tilanne sai puoluejohdon tukemaan Ahoa yksimielisesti - jopa päätoimittaja Kari Hokkanen tuki Ahoa. Ahon asema tulevaisuudessa jäi kuitenkin avoimeksi.

-Olen nyt miettimässä vähän pidemmän päälle mitä teen ja ensi vuoden, uuden vuoden puolella sitten palataan. Syödään kinkut, vietetään joulut ja katsotaan sitten mitä tehdään, Aho sanoi tänään.

Keskustan mielestä jupakka opetti kuitenkin sen, että Suomen pankin nimityskuviot on uudistettava.

-Meidän päätelmämme on, että Suomen Pankki ei enää kestä kolmatta tällaista jupakkaa, Aho tuumi.

-Siihen liittyy monia perustuslaillisia pulmia, myös se mikä on keskuspankin asema paitsi suhteessa eduskuntaan, myös suhteessa valtioneuvostoon ja tasavallan presidenttiin.

Aho uskoo, että halua nimitysremontille esiintyy yli puoluerajojen.

-Kun demari näkee jotain hyvää minussakin, se ei voi johtua pelkästään minusta, niin optimistinen en ole. Luulen että siinä on kyllä muitakin syitä vaikuttamassa.

Vaikka elämöinti Suomen Pankilla pyritään nyt siis lopettamaan, niin itse asia ei unohdu. Presidentin rempseät valinnat ovat nolanneet sekä hallituksen että eduskunnan, ja sitä ei enää kolmatta kertaa haluta. Lakeja ja pykäliä voidaan muuttaa niin, että Suomen Pankin seuraava johtaja nimitetaan jo eri pelisäännöillä.

Asia on esillä mm. pankkivaltuustossa ja uuden perustuslain toimivuutta selvittävässä työryhmässä. Yhtenä vaihtoehtona on nostettu esiin sekin, että puhemiehistö aikanaan pyytäisi valtioneuvostolta esitystä nimityslakien muuttamisesta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat