Afganistania johtava Taliban pyysi maailmalta ruokaa

Afganistania hallitseva Taliban-liike on pyytänyt kansainväliseltä yhteisöltä ruoka-apua.

Talibanin mukaan maan eteläosissa pitkään jatkunut kuivuus on ajanut tuhansia ihmisiä nälkäkuoleman partaalle. Taliban on toimittanut alueelle vettä, mutta sen voimavarat eivät riitä estämään nälänhätää.

Myös Afganistanin oppositio vetosi eilen avun saamiseksi hallitsemilleen pohjoisille alueille. Opposition edustajan mukaan heinäsirkkaparvet ja kuivuus ovat tuhonneet sadot Pohjois-Afganistanin viljavilta mailta.

Eduskunnan ihmisoikeusryhmä matkustaa Afganistaniin


Eduskunnan ihmisoikeusryhmän valtuuskunta tutustuu Afganistanin ja Pakistanin ihmisoikeustilanteeseen. Tänään alkavan ja viikon kestävän matkan aikana ryhmä keskittyy lähinnä naisten ja lasten oikeuksiin.

Afganistanissa kansanedustajat seuraavat Suomen ja Euroopan unionin rahoittaman miinanraivaushankkeen edistymistä. Pakistanissa ryhmä vierailee YK:n pakolaisavun ylläpitämällä leirillä.

Suomalaiset ovat tiettävästi ensimmäinen Afganistanissa vieraileva läntinen parlamenttivaltuuskunta, minkä vuoksi matka kiinnostanee myös Euroopan unionia. Viikon kestävälle matkalle osallistuvat Riitta Prusti (sd.), Paula Kokkonen (kok.), Pentti Tiusanen (vas.), Irina Krohn (vihr.) ja Leena Rauhala (krist.).
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat