Aasiasta pelastuneet paheksuvat tiedoittamisesta

Monet Aasian hyökyaalloista pelastuneet suomalaiset ovat katkeria viranomaisten hitaudesta kriisin alkuvaiheessa. Nopeampi toiminta olisi lisännyt esimerkiksi uhrien tunnistamismahdollisuuksia. Viranomaisilta vaaditaan nyt jopa julkista anteeksipyyntöä.

Kiinteistövälittäjä Jaakko Hirvonen palailee työelämään Aasian kauhukokemusten jälkeen. Hirvonen pelastui avovaimonsa ja 8-vuotiaan poikansa kanssa viime sekunneilla hotellin katolle. Jo 3-4 tuntia hyökyaallon jälkeen hän kertoi Radio Novan haastattelussa mitä oli tapahtunut, todennäköisesti ensimmäisenä suomalaisena valtakunnallisessa tiedotusvälineessä.

- Halusin tuoda esille sen, että on tapahtunut jotain todella mittakaavallisesti huomattavan suurta, Hirvonen sanoo.

Hirvonen uskoi, että hänen välittämänsä tiedot herättävät Suomen viranomaiset, mutta pettymys oli valtava.

- Joko tietoja ei ole kuunneltu tai niitä ei sitten haluttu kuunnella, tai sitten tehtiin täysin väärä tilanneanalyysi. Olimme hyvin toiveikkaita siitä, että Suomesta hyvin pian asia noteerataan ja kerrotaan, kuinka toimenpiteet tästä eteenpäin lähtevät käyntiin, Hirvonen arvioi.

"Suomen viranomaisten tiedot pöyristyttäviä"

- Suomen viranomaisten tiedot, että kaikki on kunnossa, kaikkiin on saatu yhteys, ei ole mitään hätää, niin se oli todella pöyristyttävää, koska oli nähnyt sen, että jo omasta hotellista oli viety loukkaantuneita sairaalaan, oli ihmisiä kateissa ja oli todennäköistä, että hotellissa oli myös kuolleita, Hirvonen paheksuu.

Hirvonen arvioi, että pelastustoimien myöhästyminen vuorokaudella oli kohtalokasta esimerkiksi ruumiiden tunnistamisessa.

- 24 tuntia aiemmin jos tämäkin asia olisi pyörähtänyt käyntiin, olisi varmaan paljon enemmän tunnistettuja suomalaisia ruumiita.

Hyökyaalloista pelastuneet ovat pitäneet yhteyttä evakuoinnin jälkeen. Kriisin kokeneet ovat katselleet surullisina ja vihaisina viranomaisten itsekehua.

- Vähintä, mitä minun mielestä Suomen hallitus voi tehdä, on osoittaa anteeksipyyntö siellä loukkaantuneille ja ihmisille, jotka edelleen kaipaavat omaisiaan, Hirvonen vaatii.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 05.01.2005)

Lue myös:

    Uusimmat