Äänestyspäivä koitti vihdoin – tällaisia ovat ehdokkaat

Tänään se vihdoin koittaa, presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen äänestyspäivä. Perinteen mukaisesti vaalipäivänä ei enää kampanjoida.

Sopivaa ehdokasta voi kuitenkin etsiä vielä esimerkiksi MTV3:n Vaalikoneesta. Olemme myös tehneet pienet tiivistelmät jokaisesta kahdeksasta presidenttiehdokkaasta.

Paavo Arhinmäki

Kataisen hallituksen urheilu- ja kulttuuriministeri, vasemmiston Paavo Arhinmäki ilmoitti viimeisimpänä lähtevänsä mukaan presidenttikisaan. Ilmoitusta koko joukon ylivoimaisesti nuorimmalta ehdokkaalta odotettiin koko syksy.

Vahvasti aatteelliseksi ja teräväksi poliitikoksi luonnehdittu Arhinmäki on sanonut useissa haastatteluissa kannattavansa arvoliberaalia linjaa. Arhinmäki odotti omien sanojensa mukaan presidenttipeliin mukaan vasemmistolaista naista, mutta lähti lopulta kisaan itse.

Sari Essayah

Sari Essayah tunnettiin ennen poliittista uraansa maailmanluokan kilpakävelijänä. Arvokisoista Lapinlahden Vetoa edustaneella naiskävelyn huipulla oli aktiiviurallaan tuomisina yksi MM-kulta, EM-kulta ja yksi MM-pronssi. Palkintokaapissa kiiltelee monta muutakin kultaista muistoa.

Hänet valittiin eduskuntaan vuonna 2003. Kausi jäi yhteen, sillä vuonna 2007 häntä ei valittu uudelleen. Hänet kuitenkin valittiin Euroopan parlamenttiin vuonna 2009.

Kristillisdemokraattien ehdokas Essyah harkitsi presidenttipeliin lähtöä pitkään. Omien sanojensa mukaan myönteinen päätös syntyi puolueen kenttäväen tuella.

Paavo Väyrynen

65-vuotiaan Paavo Väyrysen (kesk.) poliittista kokemusta on mahdotonta liioitella: Väyrynen on toiminut kansanedustajana kaikkiaan viidellä vuosikymmenellä ja ministerinä neljällä. Ainoa tauko Väyrysen eduskuntauralla tapahtui, kun hän siirsi poliittisen asemapaikkansa EU-parlamenttiin Brysseliin vuosiksi 1995-2007. Viime eduskuntavaaleissa Väyrynen tippui eduskunnasta.

Konkari Väyrynen on myös presidenttipelissä. Väyrynen on ollut keskustan presidenttiehdokas kahdesti aiemmin, vuosina 1988 ja 1994. Vuoden 1994 vaaleissa Väyrynen oli ennakkoäänten perusteella pääsemässä toiselle kierrokselle SDP:n Martti Ahtisaaren kanssa, mutta varsinaisena vaalipäivänä annetut äänet nostivat RKP:n Elisabeth Rehnin Väyrysen ohi. Väyrynen on syyttänyt tappiostaan "mediapeliä".

Tällä hetkellä Väyrynen toimii yrittäjänä vaimonsa Vuokko Väyrysen kanssa.

Timo Soini

Perussuomalaisten presidenttiehdokas, puheenjohtaja Timo Soini on raivannut puolueelleen tien vallan huipulle. 49-vuotias Soini povaa presidentinvaaleihin samanlaista "jytkyä" kuin Suomessa koettiin kevään eduskuntavaaleissa.

Soini tunnetaan värikkäästä puheestaan ja tiukoista poliittisista linjoistaan. On väitetty, että Soini lähti mukaan presidentinvaaleihin saadakseen julkisuutta puolueelleen, mutta Soini on korostanut olevansa kisassa mukana tosissaan.

Eva Biaudet

Rkp:n presidenttiehdokas, 50-vuotias Eva Biaudet on tehnyt pitkän uran politiikassa. Kansanedustajana Biaudet toimi vuosina 1991-2006. Paavo Lipposen toisessa hallituksessa hän oli peruspalveluministeri.

Vuonna 2006 Biaudet jätti eduskunnan ja siirtyi ETYJ:n erityisedustajaksi taistelemaan ihmiskauppaa vastaan. Viime vuonna hänet valittiin vähemmistövaltuutetuksi viiden vuoden määräajaksi.

Presidenttinä Biaudet haluaisi edistää oikeudenmukaisuutta ja kansainvälistä yhteistyötä, sekä puolustaa avoimuutta ja suvaitsevaisuutta.

Pekka Haavisto

53-vuotias Pekka Haavisto on pitkän linjan vihreä vaikuttaja. Hän oli mukana jo Koijärvi-ympäristöliikkeessä 1970-luvun lopulla ja kymmenisen vuotta myöhemmin, vuonna 1987 Haavisto valittiin eduskuntaan Vihreän liiton kansanedustajaksi. Vuonna 1995 Haavisto tippui eduskunnasta, mutta palasi takaisin vuoden 2007 vaaleissa.

Jos Pekka Haavisto valittaisiin presidentiksi, hän olisi Suomen ensimmäinen homoseksuaalinen presidentti. Haavisto elää rekisteröidyssä parisuhteessa ecuadorilaisen Nexar Antonio Floresin kanssa.

Paavo Lipponen

Presidenttikisan vanhimmalla ehdokkaalla, 70-vuotiaalla Paavo Lipposella (sd) on käsissään poliittisten titteleiden värisuora. Lipponen on toiminut 1980-luvulla alkaneen kansanedustajauransa aikana puolueensa puheenjohtajana, pääministerinä ja eduskunnan puhemiehenä. Pääministerinä Lipponen oli Suomen historian pisimmän yhtäjaksoisen kauden vuosina 1995-2003. Presidentinvaaleihin hän ei ole kuitenkaan urallaan aiemmin osallistunut.

Jätettyään eduskunnan vuonna 2007 Lipponen on keskittynyt muun muassa muistelmiensa kirjoittamiseen ja toiminut konsulttina energiayhtiö Pohjolan Voimalle sekä kaasuputkivalmistaja Nord Streamille. Ennen poliittista uraansa Lipponen työskenteli muun muassa toimittajana.

Sauli Niinistö

Presidenttigallupien kärkiehdokkaan, 63-vuotiaan Sauli Niinistön (kok.) poliittinen ura on ollut näyttävä. Hänellä on valmiiksi kokemusta presidentinvaalikamppailusta, sillä Niinistö oli kokoomuksen ehdokas vuoden 2006 vaaleissa, joissa hän hävisi täpärästi Tarja Haloselle.

Kansanedustajaksi Niinistö valittiin ensimmäisen kerran vuonna 1987 ja sen jälkeen hän on toiminut muun muassa eduskunnan puhemiehenä, oikeus- ja valtiovarainministerinä sekä kokoomuksen puheenjohtajana. Väliin ovat jääneet vain yhdet vaalit vuonna 2003.

Eduskunnan käytävät eivät kuitenkaan ole Niinistölle riittäneet, vaan hän on työskennellyt esimerkiksi Euroopan investointipankin varapääjohtajana vuosina 2003-2007.

Vaikka Niinistö panttasi päätöstään ehdokkaaksi lähtemisestään pitkään, on hänen ehdokkuudestaan riemuittu kokoomuksessa näyttävästi. Ylisanoista ei ollut puutetta, kun Niinistö virallisesti asetettiin ehdokkaaksi.

Lue myös:

    Uusimmat