Säännöllinen aamupala edistää ravinteiden ja vitamiinien saantia ja voi auttaa painonhallinnassa. Selvityksen mukaan se on kuitenkin tavanomaisin väliin jätettävä ateria.
Euroopan ruokatietoneuvosto Eufic kertoo selvityksessään, että aamupalan syöminen on tärkeää etenkin lapsille nuorille. Aamulla syöminen auttaa tärkeiden ravinteiden saamisessa ja edistää oppimista.
Selvityksen mukaan eurooppalaisista lapsista jopa kolmannes jättää aamupalan kuitenkin syömättä. Tyhjin vatsoin päivänsä aloittavat etenkin teinit ja tytöt.
Syöminen voi pitää painon kurissa
Euficin mukaan ei ole selviä viitteitä siitä, että aamupalaa säännöllisesti syövät olisivat laihempia kuin tyhjällä vatsalla päivänsä aloittavilla.
Vertailemalla yli viittätoista painonhallinnan ja aamupalan suhdetta koskevaa tutkimusta on kuitenkin saatu viitteitä siitä, että aamupalansa kiltisti syövillä lapsilla ja nuorilla olisi alhaisempi painoindeksi. Säännöllisyys suojaa myös ylipainolta.
Eufic muistuttaa vanhempia mallioppimisesta - perheet, joissa vanhemmat syövät aamupalan, myös lapset ovat todennäköisempiä syömään.
Euficin artikkeli Regular breakfast - a healthy habit in childhood and beyond
(MTV3)
