Viranomaiset eivät ole onnistuneet vahvistamaan tuoreita epäilyjä.
Tanskassa Aalborgin lentokentän ilmatila suljettiin jälleen paikallista aikaa myöhään torstai-iltana.
Pohjois-Jyllannin poliisin mukaan ilmatila avattiin uudelleen alkuyöstä puoli yhden aikaan. Ilmatila ehti olla suljettuna vajaan tunnin.
Lue myös: Droonihavainnot sulkivat lentokentän ilmatilan Tanskassa – videolle tallentui kentän yllä lentänyt tunnistamaton esine
Poliisin mukaan ilmatilan sulkemisen syynä oli epäilty droonitoiminta. Viranomaiset eivät ole saaneet vahvistettua epäilyjä.
– Emme ole onnistuneet löytämään sieltä mitään, emmekä ole pystyneet vahvistamaan, että alueella olisi ollut drooneja, poliisin edustaja Christian Tilsted sanoi.
Havainnot epäillystä droonista olivat olleet poliisin tekemiä.
Tilstedin mukaan poliisi on ollut paikalla Aalborgin lentokentällä koko torstain ja on siellä yhä. Tuoreimman drooniepäilyn jälkeen paikalle on myös lähetetty lisää poliiseja.
