8-vuotiaan tytön sieppausjuttu käräjille, MTV3.fi seuraa paikan päällä

MTV3 Uutiset seuraa tänään Kotkassa käynnistyvää koulutytön viime syyskuisen sieppauksen oikeudenkäyntiä. Jutun käsittelylle on varattu koko päivä.

Suora lähetys Kotkan oikeustalolta alkaa MTV3 Uutisten nettisivuilla kello 8.55.

Lisäksi oikeudenkäynnin tapahtumia voi seurata Live-seurannan kautta MTV3:n nettisivuilta.

Teosta epäillyn vuonna 1990 syntyneen miehen mielentilatutkimus on hiljattain valmistunut. Oikeudenkäynnin aluksi oikeus todennäköisesti julkistaa tiedon siitä, onko syytetty syyntakeinen vai syyntakeeton, eli ymmärsikö hän tekonsa.

Hänelle vaaditaan rangaistusta törkeästä vapaudenriistosta ja törkeästä lapsen seksuaalisen hyväksikäytön yrityksestä.

21-vuotias mies sieppasi viime syyskuussa 8-vuotiaan koulutytön pakettiautoonsa. Tyttö pelastui osin oman neuvokkuutensa ansiosta. Hän soitti jo pakettiautosta hätäkeskukseen ja vanhemmilleen.

Myöhemmin samana päivänä tyttö löytyi sidottuna mökistä Pernoon alueelta.

Mies on aiemmin kertonut uhrin valikoituneen sattumalta ilman minkäänlaista ennakkosuunnitelmaa. Teon motiivi on jäänyt tähän mennessä epäselväksi.

Häntä syytetään myös sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta. Epäillyn kotoa on takavarikoitu tietokoneita, joista on löytynyt lapsipornomateriaalia.

Lue myös:

    Uusimmat