25-vuotiaat kaksoset pukeutuvat ja meikkaavat edelleen samalla tavalla – erottaisitko sinä kaunottaret toisistaan?

25-vuotiaat kaksoset synkronoivat edelleen vaatteensa, hiusmallinsa ja meikkaavat samalla tavalla!

Emma O’Neill ja Catherine Cauwood ovat kaksosia. 25-vuotiaat naiset synkronoivat edelleen vaatteensa, hiusmallinsa ja meikkaavat samalla tavalla!

Ollessaan lapsia tytöt saivat paljon identtisiä vaatteita lahjaksi. Kouluaikana O’Neill ja Cauwood vaihtoivat tunteja keskenään, sillä opettajat eivät erottaneet naisia toisistaan.

– Ainoa ongelma oli, että minä käytin laseja, joten Emman piti käyttää niitä teeskennelläkseen minua. Hän ei nähnyt ne päässään mitään, ja minä en nähnyt mitään ilman niitä, Cauwood kertoo Daily Mail -lehdelle.

O’Neill ja Cauwood ovat avanneet myös Instagram-tilin kaksosuuden juhlistamiselle. Naisten maneereja on kuvattu samanlaisiksi, ja myös heidän miehillään on vaikeuksia erottaa, kumpi naisista on kumpi.

O’Neillin nykyinen aviomies James joutui vaikeuksiin tyttöjen äidin häissä, koska sekä O’Neill että Cauwood oli puettu samanlaisiin morsiusneidon asuihin.

– Hänen olonsa oli todella epämukava, eikä hän halunnut osoittaa hellyyttä toiselle meistä siltä varalta, että valitsisi väärän naisen. Hän piti vain käsiään taskuissaan ja päätään alhaalla koko häiden ajan, O’Neill muistaa.

Lähde: Caters news, Dailymail.co.uk

***


Lue myös:

    Uusimmat