22-vuotias pienen lapsen äiti Nyla näytti toipuvan koronaviruksesta – yllättäen tapahtui kohtalokas käänne
22-vuotias yhdysvaltalaisnainen oli ollut sairaalahoidossa kolme viikkoa koronaviruksen takia, kertoo muun muassa CBS Chicago -uutiskanava.
Chicagolainen Nyla Moore, 22,menehtyi koronavirukseen 1. toukokuuta. Kuolema oli shokki hänen läheisilleen, etenkin kun he olivat jo alkaneet uskoa, että nuori nainen paranisi.
– He tekivät kaikki toimenpiteet ja sanoivat, että hän oli parantumassa. He näkivät Nylan voinnin kohentuvan, ja yhtäkkiä kaikki kääntyi huonommaksi, kertoo Nikki Collins-Moore, Nylan äiti.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
– Minä ja mieheni ryntäsimme sairaalaan, ja puolimatkassa meille kerrottiin, että hän oli kuollut. He tekivät kaiken, minkä voivat.
Kolme viikkoa sairaalahoidossa
Nylalla oli ollut astma. 10. huhtikuuta hänet oli otettu sairaalahoitoon hengitysvaikeuksien takia ja hänellä oli todettu koronavirus. Pian hänet laitettiin hengityskoneeseen, ja sen avulla häntä hoidettiin hänen kuolemaansa saakka. Hän oli hengityskoneessa kolme viikkoa.
Nyla oli kuusilapsisen perheen kuopus. Pari vuotta sitten hän oli itse saanut lapsen. Nikki ja hänen miehensä aikovat nyt huolehtia pojasta.
LUE MYÖS: Syövästäkin selvinnyt 101-vuotias selätti nyt koronaviruksen: "Hänellä on superihmisen DNA"
Lähteet: Metro.co.uk, Chicago.cbslocal.com
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää