Ranskalaisen miesmallin epäillään tehneen itsemurhan perjantaina Milanossa.
Tom Nicon, 22, löydettiin kuolleena nelikerroksisen talon edestä Milanon keskustassa. Nuorukaisen epäillään kuolleen saman tien.
Milanon polisii tutkii Niconin kuolemaa itsemurhana, sillä huippumallilla kerrottiin olevan sydänsuruja ongelmallisen rakkaussuhteen vuoksi.
– Olemme keskustelleet Niconin ystävien kanssa, joiden luona hän majaili. Hän oli juuri eronnut tyttöystävästään ja oli erosta aivan murtunut, poliisi kertoi Daily Mailille.
Catwalkeilta tuttu Nicon riisti oman henkensä vain muutamia tunteja ennen kuin Milanon muotiviikot alkoivat. Nuorukaisen itsemurha tuli täytenä yllätyksenä lähipiirille, sillä hän oli juuri palannut Versacen harjoituksista.
– Tom oli meidän kanssa perjantaiaamuna viimeisessä sovituksessa. Hän vaikutti hyvinvoivalta ja rauhalliselta. Olemme tehneet hänen kanssaan jo useita näytöksiä ja hän oli suloinen poika. Emme voi ymmärtää, miksi hän teki näin. Emme olisi koskaan uskoneet, että hän tekisi jotain tällaista, muotitalosta surkutellaan.
(MTV3)
Uusimmat
-
14:31
Poliisihallitus: Poliisi ei olisi saanut ottaa mielenosoittajilta Erdogan-nukkea
-
14:26
Oulussa tapahtunut epäilty räjähdys sähköauton latausasemalla
-
13:58
Leijonat lyönyt Itävalta saamassa suomalaisen ykkösvahdin? Lehti uutisoi "sensaatiokaappauksesta"
-
13:51
Viiden epäillään vieneen pakotteiden alaisia tuotteita Venäjälle – yksityishenkilö vinkkasi poliisille
-
13:44
Leijonien NHL-vahvistus kovan arvostelun kohteena – kultaleijona muistaa vaikeudet supertähden ketjussa: "Tiesin, etten auta joukkuetta yhtään"
-
13:40
Asiantuntija: Harryn ja Meghanin viimeisin edesottamus raivostutti kuningas Charlesin ja prinssi Williamin ennennäkemättömällä tavalla
-
13:31
Työryhmä: Täyskielto venäläisten kiinteistöhankinnoille
-
13:16
Hallitus sai eduskunnan luottamuksen talousvälikysymyksessä
-
13:16
Leijonien MM-ketjut aivan uusiksi! NHL-mies pois Mikael Granlundin rinnalta
-
13:12
Alkoholilain käsittelystä tuli "käsikirjoitettu näytelmä"
-
13:04
Tarkoittaako "verkkaisesti" nopeasti vai hitaasti?
-
13:02
Presidentti Stubb vahvisti kiistellyt lakkolait
-
12:53
TUTO hoiti velvoitteensa ja sai Mestis-lisenssin
-
12:39
Ukrainan kärkikenraali: Kiovan joukot valmistautuvat maahyökkäykseen
-
12:32
Jos tapaat tämän naisen, soita 112
-
12:30
Bussiturma suomalaisten suosimassa lomakohteessa – syy mysteeri
-
12:29
Kylmä peruttu? Pekka Pouta: "Näyttää enemmän kesältä"
-
12:20
Chrissy Teigen poseerasi 10 vuotta sitten yläosattomissa Sports Illustrated -lehdessä – teki nyt comebackin!
-
12:18
Miestä syytetään äitinsä taposta Vantaalla – työnsi sormet silmiin
-
12:11
Murhaepäily Lahdessa: 31-vuotias kuoli raakaan väkivaltaan, kaksi vangittu – suuri aineisto hidastaa tutkintaa
-
Lataa lisää